Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: ”Ole kiitollinen, jos lähipiirissäsi on onnellisia ihmisiä”

MIKKO PYLKKO 2016

Markku Ojanen iloitsee vanhojen hyveiden kuten kiitollisuuden paluusta.
Markku Ojanen iloitsee vanhojen hyveiden kuten kiitollisuuden paluusta.

Mitä onnellisuus on? Tätä psykologian emeritusprofessorilta Markku Ojaselta kysytään usein.

Hänen tekee joka kerta mieli levittää kätensä tietämättömyyden merkiksi.

Filosofit ovat pohtineet samaa ainakin 3 000 vuotta, eikä yksiselitteistä vastausta vieläkään ole. Miten Ojanen voisi tietää sen vaatimattoman 45-vuotisen tutkijanuran jälkeen?

Aika hyvin, voi kai sanoa.

Kun 25-vuotias Ojanen vuonna 1969 tutki lisensiaatintyöhönsä sairaalapotilaiden tyytyväisyyttä ja vahvuuksia, hän kohtasi vilpitöntä hämmästystä: mitä, eikö meiltä kysytäkään oireista ja ongelmista?

— Siitä se lähti. Seuraavaksi aloin kysellä tavallisten ihmisten tyytyväisyydestä. Ja sehän on jo lähellä onnellisuuden tutkimista, hän sanoo.

Ojanen erottaa kaksi onnellisuuden haaraa: tyytyväisyysonnen ja tunneonnen. Tunneonni voi vaihdella nopeasti. Saman päivän aikana voi olla sekä iloinen että surullinen.

Tyytyväisyysonni on pysyvämpi olotila. Se on kykyä katsoa taaksepäin ja todeta, että hyvinhän tässä elämässä on käynyt, kompasteluista huolimatta.

Ojanen muistuttaa, että edes sellainen pikkujuttu kuin lottovoitto ei merkittävästi vaikuta ihmisen tyytyväisyysonneen. Sama pätee suuriin vastoinkäymisiin.

Suomi on kansainvälisissä tutkimuksissa toistuvasti maailman kuuden onnellisimman kansakunnan joukossa. Silti meillä tehdään moniin muihin Euroopan maihin verrattuna paljon itsemurhia, noin 800 vuodessa.

Mitä ihmettä, Markku Ojanen?

Tutkijalla on tähän hätkähdyttävä selitys: Mitä onnellisempi kansa, sitä enemmän itsemurhia. Vapaan maan etuoikeuksiin kuuluu se, että voi jopa tappaa itsensä.

Itsemurhien määrä on toki vähentynyt viime vuosikymmeninä. Luku oli suurimmillaan vuonna 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa vuodessa.

— Jokainen itsemurha on ikävä uutinen. Mutta siihen nähden, miten mieletön ja kova maailma on, niitä tehdään vähän.

Ojanen vakavoituu entisestään, kun puhe siirtyy suomalaisten huonoon itsetuntoon ja arvottomuuden tunteeseen.

Häntä sapettaa, että jopa maamme eturivin mielipidevaikuttajat vahvistavat aikansa elänyttä tarinaa suomalaisten onnettomasta itsetunnosta, vaikka tutkimukset osoittavat muuta.

Tutkija kumartuu eteenpäin.

— Sekä professori Liisa Keltikangas-Järvinen että minä olemme tehneet lukuisia tutkimuksia aiheesta. Mitkään tutkimukset eivät tue sitä, että suomalaisilla olisi huono itsetunto, hän sanoo.

Ojasen mukaan saatamme kyllä vähätellä itseämme ja välttää itsemme kehumista, mutta se on vain puhetta tai sen puutetta.

Syvällä sisimmässään suomalainen tietää oman arvonsa.

Yhteen lukuisista kirjoistaan Ojanen on koonnut onnellisuuden ohjeita. Niitä hän yrittää noudattaa itsekin.

Yksi tärkeimmistä on ystävällisyyden osoittaminen muille.

— Yritän olla vähemmän käpertynyt omiin ajatuksiini ja nähdä muiden avun tarpeen. Rohkenen jo kiittää, kun saan hyvää palvelua, hän sanoo.

Ojasen mukaan ihminen voi myös näytellä onnellista ja ulospäin suuntautunutta. Mutta miksi pitäisi, voisi joku kysyä.

Siksi, että tutkimusten mukaan se ei ainakaan vähennä onnellisuutta. Onnellisuutta tuottaa myös hyvien asioiden muistelu, kiitollisuus, anteeksi antaminen ja omien vahvuuksien tiedostaminen.

Kaikista tehokkainta on hakeutua onnellisten seuraan, sillä tunteet tarttuvat.

— Kannattaa olla kiitollinen, jos lähipiirissä on onnellisia ihmisiä.

Onnellisuudella ja älyllä ei Ojasen mukaan ole tekemistä toistensa kanssa. Vähemmän älykkäät eivät ole sen onnettomampia tai onnellisempia kuin muutkaan. Älyyn toisinaan liittyvä liika kriittisyys sen sijaan saattaa olla onnen este.

Ojanen hörppää mustaa teetä mukistaan ja katselee ulos ikkunasta. Hän ottaa puheeksi tärkeän asian.

Aina ei tarvitse olla onnellinen. Ojasen mielestä olisi omituista, jos suuren menetyksen koettuaan osaisi heti ajatella, että tämä on vain elämää.

— Vaikeina aikoina olisi hyvä, jos murheet voisi jakaa jonkun kanssa.

Lohduttajalta vaaditaan silmää. Jos valmiiksi alakuloiselle hehkuttaa väärään aikaan positiivista ajattelua, hänen mielialansa laskee entisestään.

Joskus on aika surra ja olla onneton.

Pessimististä ei myöskään voi leipoa optimistia tuosta vain, sillä kyse on persoonallisuuden piirteestä. Ojasen mukaan ihminen voi kuitenkin jonkin verran oppia myönteistä ajattelua.

— Jokainen voi päättää, mitä suustaan päästää. Jos tiedostaa puhuvansa pessimistisesti, niin mitä jos vähän hillitsisi sitä?

Ei Ojanen itsekään mikään positiivinen höpöttäjä ole.

— Onnellisuustutkijat eivät ole kauhean riemukasta jengiä ole, hän sanoo.

Laihialla syntynyt sotaorpo on kasvanut ilman miehen mallia. Hänelle on silti käynyt hyvin: vaimo on kulkenut rinnalla 45 vuotta, ja välit lapsiin ovat lämpimät.

Hän kuuluu kirkkoon ja on uskonut Jumalaan pikkupojasta asti.

Ojanen arvioi itsensä enemmän optimistiksi kuin pessimistiksi, mutta siinäkin kategoriassa keskiarvon alapuolelle. Hän tekee jatkuvasti havaintoja ympäristöstään ja uutisista, eivätkä ne ole aina mukavia.

— Minulla on hiukan jakautunut persoonallisuus.

Tällä hän tarkoittaa, että vaikka hän tutkii onnellisuutta, hänkin ärsyyntyy ja ahdistuu hoopoista politiikoista ja omista puutteistaan. Toisaalta hän osaa edelleen innostua, etenkin, jos saa puhua rakastamastaan aiheesta.

Kysymys omasta onnellisuudesta ei enää ärsytä, kuten joskus. Hän on päättänyt suhtautua siihen huumorilla.

— Olen vastannut, että olen ihan onnellinen — melankolisten ihmisten sarjassa.

Mutta pitäähän se onnellisuuden määritelmä miehestä puristaa. Tässä se tulee:

— Onnellisuus on tila, josta halutaan pitää kiinni. Se ei kaipaa mitään parempaa menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Onnellinen ihminen iloitsee ja nauttii siitä, mitä hänellä on juuri nyt.

Ihmisen sopeutumiskyky on Ojasen mielestä järkyttävän hyvä.

— Olen tutkinut paljon sotaorpojen elämää. Jollakin on voinut olla jopa seitsemän suurta menetystä tai vastoinkäymistä — ja silti hän sanoo olevansa onnellinen.

Ojanen hiljenee ja laskee päänsä. Kun hän nostaa katseensa, se kiiltelee.

— Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on selviytyjiä.

Markku Ojanen

Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija ja kirjailija.

Syntynyt Laihialla 29.7.1944.

Varttunut äitinsä kanssa Tammelassa.

Opiskellut ja tehnyt työuransa Tampereen yliopistossa, josta jäi eläkkeelle kahdeksan vuotta sitten.

Asuu vaimonsa kanssa Lempäälässä. Kaksi poikaa.

Harrastaa urheilua ja elokuvia.

Kirjoittanut 31 kirjaa ja ollut lisäksi mukana noin 10 muun kirjan tekijätiimissä.

Rakastaa perhettään ja onnellisuusluentojen pitämistä.

Inhoaa julmuutta sekä suuria ostoskeskuksia ja lentokenttiä.

Ihmettelee ihmisen kykyä selviytyä vaikeuksista.

Katariina Hakaniemi

Katariina Hakaniemi