Kouvolan kaupunki haluaa rakennuttaa uusia pientalotontteja Kuusankoskelle, Valkealaan ja Elimäelle

Tekninen lautakunta käsittelee esitystä ensi tiistaina.

Lumikki Haaja

Kouvolan, Valkealan ja Elimäen alueelle halutaan uusia tontteja. Arkistokuva.
Kouvolan, Valkealan ja Elimäen alueelle halutaan uusia tontteja. Arkistokuva.

Kouvolan kaupunki haluaa panostaa yritys- ja pientalotonttien tarjotaan. Kaupunki suunnittelee pientalotonttien uudistuotantoa Kouvolan ja Kuusankosken taajamiin sekä Valkealan ja Elimäen kirkonkyliin.

Uusia tontteja on tarkoitus kaavoittaa muun muassa Valkealan Nurmirantaan, Kouvolan Viitakumpuun ja Elimäen Peippolanpellolle. Tontinluovutukseen päästäisiin näissä kohteissa arviolta kolmen tai neljän vuoden päästä. Kuusankosken Kantokujalle suunnitellaan yhdyskuntatekniikkaa, joka rakennettaisiin ensi vuonna.

Haanojanpihassa, Kalalammella sekä Itä-Naukiossa infran rakentaminen on käynnissä. Tavoitteena on luovuttaa näiltä alueilta noin 50 tonttia tämän ja euraavan kahden vuoden aikana.

Yritystoimijoille tontteja kaavoitetaan Kullasvaaraan. Siellä, sekä Jokelassa Liisakarhunmäellä, on käynnissä yhdyskuntatekniikan suunnittelu.

Tekninen lautakunta käsittelee maankäyttön toteuttamissuunnitelmaa ja kaavoituskatsausta ensi tiistain kokouksessaan.