Ulkona nukkumisesta jäi muistoja — Sara säikähti sammakkoa matkalla riippumatolleen, ja Lumi ihmetteli surinaa korvan juuressa

Valkealassa nukuttiin hyvin ulkona, mutta sitä ennen ihailtiin upeaa tähtitaivasta pilkkopimeässä.

Katja Juurikko

Sara Simpanen kertoi nukkuneensa hyvin sen jälkeen, kun tekniset ongelmat makuupussin kanssa saatiin ratkaistua. Takana on Valtteri Mäkinen.
Sara Simpanen kertoi nukkuneensa hyvin sen jälkeen, kun tekniset ongelmat makuupussin kanssa saatiin ratkaistua. Takana on Valtteri Mäkinen.

Sunnuntain vastaisesta yöstä jää Valtteri Mäkiselle hyvä muisto. Hän nukkui ensimmäisen kerran ulkona.

— Monta yötä on vielä ja milloin lähdetään, Valtteri kysyi viime viikolla moneen kertaan äidiltään Mira Smediltä.

Nuku yö ulkona -tapahtumaan Kouvolan Ladun Latupirtin maastoon Valkealan Hautalaan oli saapunut yli 30 osallistujaa.

— He nukkuivat teltoissa, riippumatoissa, terassilla ja kodassa, Meeri Kujala Kouvolan Ladusta kertoi.

Kouvolalainen Sara Simpanen on nukkunut ensimmäisen kerran ulkona vuonna 2016, mutta nyt valittu nukkumapaikka oli uusi kokemus.

— Nukuin ensimmäisen kerran riippumatossa. Tulin puolenyön aikaan nukkumaan ja nukuin 6—7 tuntia.

Mitään pelottavia tai yllättäviä ääni ei yön pimeydessä kuulunut.

— Pelästyin paikallaan ollutta sammakkoa. Taskulampun valo osui siihen, kun tulin nukkumaan.

Katja Juurikko

Mira Smed ja Valtteri Mäkinen nukkuivat hyvät unet teltassa. Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika.
Mira Smed ja Valtteri Mäkinen nukkuivat hyvät unet teltassa. Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika.

”Mitään ääniä ei yössä kuulunut. Tosin pidimme itse kovaa meteliä”

Saran äiti Merja Simpanen Kouvola Ladusta on kokenut ulkona nukkuja. Ennen yöpuulle painumista Latupirtillä oli monenlaista ohjelmaa.

Valkoiselle kankaalle heijastetut varjot, luontopolku ja erilaiset pelit toimivat saunan ohella hyvänä unilääkkeenä.

— Mitään ääniä ei yössä kuulunut. Tosin pidimme itse kovaa meteliä.

Simpanen kertoi, miksi häntä ei huolittu leirille yövalvojaksi vuonna 2005.

— Olin raskaana eikä minua otettu, koska pelättiin, että tulee keskellä yötä synnytykseen lähtö.

Kuksaksi nimetty kota palveli puolestaan kouvolalaisten Saija Siitosen, Lumi Siitosen ja Luca Ohlsbomin nukkumapaikkana.

— Koska meillä ei ole telttaa, kysyin voimmeko tulla mukaan ja pääsimme tänne nukkumaan. Illalla ihailimme tähtitaivasta.

Katja Juurikko

Lumi Siitosella (edessä) oli aamupäivällä virtaa hyppiä maakuupussin kanssa kodassa. Myös Luca Ohlsbom ja Saija Siitonen olivat tyytyväisiä nukuttuaan raikkaassa kodassa.
Lumi Siitosella (edessä) oli aamupäivällä virtaa hyppiä maakuupussin kanssa kodassa. Myös Luca Ohlsbom ja Saija Siitonen olivat tyytyväisiä nukuttuaan raikkaassa kodassa.

Nukkumapaikkoja tosin kodassa vaihdettiin alkuyöstä.

— Lumi sanoi, että korvaan kuului surinaa. Ampiaiset olivat tehneet pesän hirsirakenteeseen, joten siirryimme nukkumaan kodan toiselle laidalle.

Äidin ja lasten iloisuus kertoi, että aamupalaa oli nautittu kodassa yhtä hyvää kokemusta rikkaampina.

— Laatuaikaa luonnonrauhassa. Tulemme ensi vuonna uudestaan.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut