Anjalan koulun rakentaminen saattaa alkaa jo tänä vuonna

Valkealan, Sarkolan ja Anjalan koulujen hankesuunnitelmat päivitetään. Koska Anjalan koulu on pienin, sitä päästään rakentamaan nopeimmin.

Katja Juurikko

Valkealan kirkonkylän alakoululaiset jatkavat koulunkäyntiä parakkikouluissa.
Valkealan kirkonkylän alakoululaiset jatkavat koulunkäyntiä parakkikouluissa.

Tänä vuonna ei vain ehditä tekemään enempää. — Juha Jormanainen

Kaupunginhallituksen esityksen mukaan kouluverkon kehittämiseen tälle vuodelle myönnetyt 3 miljoonaa euroa käytetään siten, että Anjalan alakoulu saa 2 miljoonaa euroa, Valkealan yhtenäiskoulu 600 000 euroa ja Sarkolan alakoulu 400 000 euroa.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Summilla päivitetään Valkealan ja Sarkolan hankesuunnitelmat ja tehdään kaikille kolmelle koululle rakennussuunnittelu. Ne tehdään vuoden loppuun mennessä.
Hankkeiden kokonaiskustannusarviot tuodaan hyväksyttäväksi viimeistään syyskuussa.

Valkealassa täsmennetään suunnitelmia ja rakennetaan infraa

Edelliset hankesuunnitelmat oli tehty ennen kouluverkkopäätöstä. Ne eivät enää sellaisenaan ole relevantteja ja toteuttamiskelpoisia. Myös kustannusarviot pitää tarkistaa, toimitilajohtaja Juha Jormanainen kertoo.

Rakennushankkeista Valkeala ja Sarkola vaativat Jormanaisen mukaan perinpohjaisempaa tarkastelua.

— Valkealan koulu- ja monitoimikeskus on niin valtava hanke, ettei sitä pystytä tänä vuonna edistämään muuten kuin suunnittelun kautta.

Hankesuunnitelman päivityksessä selvitetään, miten kaikki keskukseen suunnitellut toiminnot järkevästi sijoitetaan. Koulun lisäksi monitoimikeskukseen on kaavailtu päiväkotia, perhekeskusta ja kirjastoa.

Katja Juurikko

Valkealan vanha kunnantalo puretaan uuden koulu- ja monitoimikeskuksen tieltä.

Infran vaatimat muutokset rakennetaan Valkealassa jo tänä vuonna. Niihin kuuluu esimerkiksi lämpökeskuksen siirto. Nykyinen lämpökeskus sijaitsee purettavaksi tulevan vanhan kunnantalon suojissa.

Sarkolan koulun tontista lisää päänvaivaa

Myös Sarkolan alakoulun hankesuunnitelma on iso kokonaisuus. Suunnitelmia mutkistaa Sarkolan koulun tontin käyttö.

— Uutta koulurakennusta ei pystytä sijoittamaan tontille ihan niin hyvin kuin olimme ajatelleen, joten asiaa pitää vielä miettiä.

Sen sijaan esimerkiksi Sarkolan koulun sisäilmaongelmat ja nopea siirtyminen väistötiloihin Tornionmäkeen eivät vaikuta hankesuunnitelman päivitykseen.

— Tänä vuonna ei vain ehditä tekemään enempää.

Kaikkia kouluja suunnitellaan yhtä aikaa. Valmistumisen aikatauluun vaikuttaa koulun koko sekä suunnittelun ja rakentamisen vaatima aika.

Anjalaan saattaa tulla siirrettävä koulu

Anjalaan rakennettavasta uudesta alakoulusta on tulossa niin pieni yksikkö, että sen rakennustyöt saatetaan aloittaa jo tämän vuoden puolella, Jormanainen sanoo.

Ensin on kuitenkin tehtävä rakennussuunnittelu sekä päätettävä urakkamuodosta.
Anjalan alakoulun kohdalla mietittäväksi tulee myös rakennuksen siirreltävyyden mahdollisuus.

— Siitä tulee sen verran pieni yksikkö, että se voisi olla kohtuudella siirreltävissä tulevaisuudessa.

Kaikista kouluista rakennetaan uutta opetussuunnitelmaa mahdollisimman hyvin tukevia. Tämän lisäksi rakennusten tulee olla energiatehokkaita.

Luetuimmat