Kun Sintoset muuttivat Helsingistä Kouvolaan, alkoi leka heilua — Nyt he kutsuvat 100 neliön kerrostalokaksiotaan kollaasiksi elämästään

Satu-Sisko ja Tuomo Sintosen kodin sisustus kuvastaa siitä, mitä pariskunta teki työkseen ennen eläkkeelle jäämistään: molemmat lensivät maailmaa ristiin rastiin.

Jussi Lopperi

Satu-Sisko Sintosen lasissa on "saudisamppanjaa" eli soodasta ja omenamehusta tehtyjä juomaa. Sitä Sintoset tarjoilevat mielellään vieraillekin.
Satu-Sisko Sintosen lasissa on "saudisamppanjaa" eli soodasta ja omenamehusta tehtyjä juomaa. Sitä Sintoset tarjoilevat mielellään vieraillekin.

Satu-Sisko ja Tuomo Sintonen ovat olleet naimisissa pian puoli vuosisataa. Saman ajan he ovat hiljalleen keränneet ympärilleen huonekaluja ja esineitä, jotka miellyttävät heidän silmäänsä.

Kodin sisustus rakentuu koko ajan, pala palalta.

Sintoset eivät etsimällä etsi uusia esineitä. He ovat oppineet tunnistamaan, mikä kokonaisuuteen sopii. Uudet esineet löytävät aina paikkansa.

Hankinnat ovat harvoin kalliita, sillä ne ostetaan käytettyinä, eikä niitä kunnosteta. Taulut ovat  alkuperäisissä kehyksissään ja alkuperäisten lasien alla.

— Emme osta mitään uutena, Tuomo Sintonen sanoo.

Oman kokonaisuutensa muodostavat taidenäyttelyitäkin pitäneen Satu-Sisko Sintosen tekemät  veistokset ja taulut.

Peilit suurentavat asuntoa. Ne tuovat ilmaa ja avaruutta joka suuntaan.

Kaikkiaan asunnossa on satakunta taulua sekä lisäksi ikoneita ja suvun vanhoja valokuvia. Olohuoneessa on muun muassa Pietarin taideakatemiassa tehty harjoitustyö Isaac Brodskyn Lenin Smolnassa -teoksesta, Sri Lankasta rullalla tuotu viehättävä norsumaalaus ja vanhan Valamon luostarin taidekoulun oppilaan tekemä Laatokka-aiheinen maalaus.

Neliöstä kaksioksi

Kun Sintoset vuonna 2001 muuttivat Helsingin Töölöstä kouvolalaiseen kerrostaloon, alkoi leka heilua. Ensimmäiseksi he poistattivat lähes sadan neliön asunnosta lukuisia väliseiniä.

— Tavaraa lähti 7000 kilon edestä, Tuomo Sintonen kertoo.

He halusivat kotiin lisää tilaa ja avaruutta. Projektin myötä keittiön pinta-ala kaksinkertaistui. Sen lattia päällystettiin merimarmorilla.

Jussi Lopperi

Tuomo Sintonen keittiössä, jota hallitsee 1800-luvulta peräisin oleva pöytä.

Asunnon keskeltä olevaan kylpyhuoneeseen saatiin reilusti luonnonvaloa, kun yksi seinä puhkaistiin ja täytettiin lasitiilillä.

Helsingin-asunnossa oli ollut suurin piirtein saman verran pinta-alaa, mutta enemmän korkeutta. Siksi asunnosta toiseen siirtyviä suuria peilejä piti madaltaa puolisen metriä.

— Peilit suurentavat asuntoa. Ne tuovat ilmaa ja avaruutta joka suuntaan, Satu-Sisko Sintonen sanoo.

Juuri sitä myös turhien väliseinien poistamisella haettiin. Ylin kerros puolestaan takaa sen, että kattona on vain taivas.

Sama maku ja motto

Sintosten kodin sisustus kuvastaa siitä, mitä pariskunta teki työkseen ennen eläkkeelle jäämistään: molemmat lensivät maailmaa ristiin rastiin.

Satu-Sisko ennätti olla 35 vuotta Finnairin lentoemäntänä. Tuomo puolestaan teki komennustöitä korroosioeksperttinä ja työskenteli pitkään muun muassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

— Kun tottuu näkemään uskomattoman kauniita paikkoja maailmalla, kauneutta haluaa nähdä myös kodissaan, Satu-Sisko Sintonen sanoo.

Jussi Lopperi

Satu-Sisko Sintosen kipsitöitä.

Aarteita on löytynyt ulkomaiden lisäksi myös Suomesta, lähinnä pääkaupungin antikvariaateista, romuliikkeistä ja kirpputoreilta. Osa on peräisin Satu-Siskon lapsuudenkodista.

Keittiön pöytä on 1800-luvulta ja kirjahylly 1930-luvun Muuramen mallistoa. Yhtä nurkkaa hallitsee massiivinen pohjalainen mahakaappi.

Pariskunnalla ei ole koskaan tullut erimielisyyttä siitä, miten koti sisustetaan. Molempien kädenjälki näkyy kodissa yhtä lailla.

— Meillä on sama maku, Satu-Sisko Sintonen sanoo.

Siksi heillä on myös yhteinen motto: koti on kuin kollaasi elämästä.

Koti on rauhan tyyssija

Tuomo Sintonen istuu mielellään olohuoneen ikkunan edessä olevassa nojatuolissa ja lukee, toisinaan ääneen vaimolleen.

Tuoli on päällystetty Egyptin Kairosta tuodulla kankaalla, ja lattialla on turkkilainen matto. Jos luonnonvalo ei riitä, voi napsauttaa päälle kairolaisen jalkalampun.

Jussi Lopperi

Tuomo Sintonen esittele makuuhuoneen kaappeja, jotka ovat kiinalaiset matka-arkut.

— Yleensä meillä on hiljaista. Ja soitamme musiikkia, se on klassista tai oopperaa.

Sintosille koti on aina merkinnyt rauhan tyyssijaa. Paikkaa, jossa on hyvä olla. Siellä ei juuri ole tarvinnut miettiä työasioita.

Sisustus kertoo eletystä elämästä.

— Kun kotia katselee, muistaa, miten rikasta elämää on elänyt ja voi elää sen aina uudelleen. Koti on kuin muistikirja, Tuomo Sintonen sanoo.

Sintoset matkustavat edelleen mahdollisuuksien mukaan paljon. Toisinaan he ovat kotoa pois parikin kuukautta. Heillä on Suomenniemellä mökki, jonne he ovat vieneet lähes kaikki kirjansa.

Sintoset ovat aina asuneet kerrostalossa. Se on sopinut heille hyvin, sillä asumismuoto on huoleton ja palvelut lähellä.

Jussi Lopperi

Silkkilangasta ommellussa taulussa on kuva karpista, jonka sanotaan tuovan onnea ja poikalapsia kotiin.

— Tässä talossa on sellaista vanhan ajan huolehtimisista. Aina välillä joku koputtaa oveen ja tuo vaikkapa leivonnaisia, Satu-Sisko Sintonen kertoo.

Vaikka talossa on hissi, Sintoset käyttävät yleensä kuntoilusyistä rappuja.

Ostopäätös kannattaa tehdä heti

Kun matkalla näkee jonkin kauniin esineen, jota alkaa himoita, siihen kannattaa tarttua heti. Se löytää kyllä aina paikkansa.

Tämän saivat Sintoset tuta, kun he kerran budapestiläisessä antikvariaatissa näkivät 1900-luvun alun veikeän tuhkakupin, jossa hanhi tavoittelee lammesta sammakkoa.

He eivät kuitenkaan ostaneet sitä heti.

— Se jäi vaivaamaan mieltä niin paljon, että meidän piti tehdä uusi matka Budapestiin ja käydä hakemassa se, kertoo Tuomo Sintonen huvittuneena.

Nyt tuhkakuppi koristaa pariskunnan olohuonetta messinkipintaisella vanhalla shakkipöydällä.

Missä?

Kouvolan ydinkeskustassa.

Jussi Lopperi

Kodista löytyy paljon Satu-Sisko Sintosen tekemiä piirroksia ja muuta taidetta.

Mikä?

Hiukan alle 100 neliön kerrostaloasunto ylimmässä eli kuudennessa kerroksessa. Talo on rakennettu 1954.

Ketkä?

Eläkkeellä olevat Satu-Sisko ja Tuomo Sintonen. Ovat olleet naimisissa vuodesta 1969. Pariskunnalla ei ole lapsia.

Miksi?

Sintoset haluavat, että jokaisella taululla ja esineellä on tarina, joka muistuttaa heitä ympäri maailmaa tehdyistä matkoista.

 

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut