Kouvolan RRT-terminaalihankkeelle lähes 8 miljoonaa EU-tukea — ”Päätös merkitsee, että Kouvola tunnustetaan tärkeäksi osaksi Euroopan logistiikkakeskusten verkkoa”

Kouvolan kehitysjohtaja Petteri Portaankorvan mukaan EU-päätöksen jälkeen terminaalialueen rakentamisen rahoitus on koossa. Noin 30 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista tulee valtiolta tai EU-rahoituksen avulla.

Marja Seppälä

Kullasvaaraan suunnitellun terminaalin rakentaminen alkoi tammikuussa. Kuva helmikuulta.
Kullasvaaraan suunnitellun terminaalin rakentaminen alkoi tammikuussa. Kuva helmikuulta.

Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalihanke RRT:lle on myönnetty 7,8 miljoonan euron rahoitus Euroopan unionilta. Unionin CEF 2018 liikenne -rahoitusta myönnetään suomalaisiin väylä- ja liikennehankkeisiin yhteensä noin 10 miljoonaa euroa, ja Kouvolan hanke on suurin yksittäinen tuensaaja.

— Päätöksellä on tietysti taloudellista merkitystä, kun osaan isosta investoinnista saadaan EU-rahoitusta. Tärkeää on myös se, että Kouvolan hanke on huomioitu EU-tasolla Suomen hankkeista isoimmaksi. Terminaalilla on siis uskottavuutta kansainvälisellä tasolla, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka kommentoi.

— Kouvolan merkitys Euroopan logistiikkakeskusten verkossa tunnustetaan ja terminaali kehitetään kilpailukykyiselle tasolle. Seuraavaksi edessä on EU-komission ja Kouvolan kaupungin välisen sopimuksen tarkentaminen, minkä jälkeen rahoitus voidaan myöntää, Kouvolan kehitysjohtaja Petteri Portaankorva sanoo.

Terminaalialueen rakentamisen rahoitus koossa

Kouvola RRT -hankkeen toteutus kestää neljä vuotta, ja sen kokonaiskustannusarvio on noin 39,29 miljoonaa euroa. Kaupungin osuus on 33,8 euroa ja liikenne- ja viestintäministeriön 5,49 miljoonaa. Ministeriön osalta hanketta toteuttaa Väylävirasto.

EU:n rahoituksesta kohdistuu Kouvolalle enintään 6,76 miljoonaa euroa ja liikenne- ja viestintäministeriölle enintään 1,098 miljoonaa. Rahoitus ajoittuu vuosille 2019—2022 terminaalialueen rakentamiseen sekä erikoispitkien junien lastausraiteiden ja alueelle johtavien liikenneyhteyksien toteuttamiseen.

EU-päätöksen jälkeen terminaalialueen rakentamisen rahoitus on koossa.

— Valtio hoitaa lastausraiteiden ja niihin liittyvien vaihteiden ja turvalaitteiden rahoituksen kokonaan. Noin 30 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista tulee valtiolta tai EU-rahoituksen avulla, Portaankorva kertoo.

Kouvolan kaupunginvaltuusto on jo aiemmin päättänyt kaupungin rahoitusosuuksista kuluvan ja seuraavan kolmen vuoden aikana. Rahoituspäätös oli edellytyksenä sille, että EU-rahoitusta oli mahdollista saada.

RRT-hankkeen suunnittelun ja toteutuksen hinnaksi laskettiin alun perin noin 45 miljoonaa euroa. Suunnittelukustannukset jäivät kuitenkin odotettua pienemmiksi, ja lopullinen hintalappu on noin 42 miljoonaa. Hanke sai jo aiemmin Euroopan unionin rahoitusta noin 1,7 miljoonaa euroa vuosille 2016—2018.

Ensimmäinen rakennusvaihe alkoi vuoden alussa

Kouvolan RRT-hankkeen nykyistä suunnitelmaa on tehty vuoden 2016 alusta. Terminaalialueesta tehtiin tarveselvitys jo vuonna 2015. Suunnittelutyö käynnistyi maaliskuussa 2016.

Kullasvaaraan suunnitellun terminaalin ensimmäinen rakennusvaihe alkoi loppiaisen jälkeen tammikuussa. Terminaali on suunnitelman mukaan valmis vuoden 2023 loppuun mennessä.

— Tämäntyyppinen talvi tuo haasteita, mutta projektin vetäjät ovat vahvasti sitä mieltä, että hanke etenee ja valmistuu aikataulussa, Portaankorva sanoo.

Lisätty Marita Toikan kommentti kello 18.12.

Täydennetty Petteri Portaankorvan kommenteilla ja muilla tiedoilla kello 19.38.

Otsikkoa muokattu kello 20.03.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset