Katso kuvat lumisesta Kouvolasta viime päiviltä – Keskiviikkoiltana sää alkaa muuttua: Luvassa huonoa ajokeliä ja mahdollisesti plusasteita

Osa loppuviikon sademäärästä voi tulla myös vetenä. Ennusteen mukaan lämpötila lähtee uudestaan laskuun sunnuntaina.

Lukas Pearsall

Maanantaina Kouvolassa paistoi aurinko. Kuva keskustasta ratapihan vierestä.
Maanantaina Kouvolassa paistoi aurinko. Kuva keskustasta ratapihan vierestä.

Kouvolassa on eletty viime päivät pakkassäässä. Loppuviikon ennusteessa on lisää lunta ja mahdollisesti suojasäätä, Ilmatieteen laitos kertoo.

Päivystävän meteorologin Sini Tenhusen mukaan pilvisyys lisääntyy tiistaina. Luvassa saattaa olla myös heikkoja lumisateita. Lämpötila pysyy pakkasella tiistaina ja keskiviikkona.

– Keskiviikkopäivä on vielä ihan nätti. Pilvipeite saattaa repeillä silloin.

Keskiviikkoiltana säässä tapahtuu käänne. Siitä eteenpäin Suomi kuuluu laajaan matalapaineen alueeseen viikonloppuun asti.

Lunta voi sataa paljonkin, mutta osa sademäärästä voi tulla myös vetenä. Sateen muoto riippuu siitä, paljonko lämpötila lauhtuu.

Lukas Pearsall

Puut ovat saaneet lumipeitteen Aitomäessä.
Puut ovat saaneet lumipeitteen Aitomäessä.

Luvassa huonoa ajokeliä

Ennusteen mukaan lunta tulee torstaina 15–20 senttimetriä. Torstaille on erittäin huonon ajokelin ennakkovaroitus, Tenhunen sanoo.

– Siihen kannattaa ehdottomasti varautua ennalta.

Torstaina ollaan vielä pakkasen puolella. Perjantaina saapuu seuraava sadealue, jolloin lämpötila voi nousta plussan puolelle. Perjantaina ja lauantaina voidaan olla nollan ja kahden lämpöasteen välillä laajasti Etelä-Suomessa.

– Lämpötila lähtee uudestaan laskuun vasta sunnuntaina, Tenhunen kertoo.

Lukas Pearsall

Talvimaisemaa Aitomäestä.
Talvimaisemaa Aitomäestä.

Lukas Pearsall

Kettumäen männyillä on valkea peite.
Kettumäen männyillä on valkea peite.

Lukas Pearsall

Lunta on myös Kouvolan keskustassa.
Lunta on myös Kouvolan keskustassa.

Lukas Pearsall

Kaupungin keskustan läpi kulkeva Kouvolankatu.
Kaupungin keskustan läpi kulkeva Kouvolankatu.

Lukas Pearsall

Vasemmalla Ratamo-keskuksen työmaa, oikealla Palomäen hyppyrimäet.
Vasemmalla Ratamo-keskuksen työmaa, oikealla Palomäen hyppyrimäet.

Lukas Pearsall

Kuusankosken silta.
Kuusankosken silta.

Lukas Pearsall

Kuusankosken keskustaa.
Kuusankosken keskustaa.

Lukas Pearsall

Oikealla Kouvolan keskuskirkko, taustalla vasemmalla UPM Kymi Kuusankoskella.
Oikealla Kouvolan keskuskirkko, taustalla vasemmalla UPM Kymi Kuusankoskella.

Lukas Pearsall

Teiden varret ovat valkoisina Kouvolassa.
Teiden varret ovat valkoisina Kouvolassa.

Marjatta Lassi

Marjatta Lassi kuvasi talvimaisemaa Pilkanmaassa 16. tammikuuta.

Teemu Pöyhönen

Teemu Pöyhönen ikuisti höyryävän Kymijoen Kuusankosken Niskalassa perjantaina 15. tammikuuta.
Teemu Pöyhönen ikuisti höyryävän Kymijoen Kuusankosken Niskalassa perjantaina 15. tammikuuta.