Ympärivuorokautinen sosiaali- ja kriisipäivystys jatkuu Kouvolassa

Jussi Lopperi

Kouvolan sosiaali- ja kriisipäivystys toimii ainakin kesään asti kellon ympäri Pohjois-Kymen sairaalassa. Asiaa tarkastellaan myöhemmin uudelleen Kymsoten hallituksessa.
Kouvolan sosiaali- ja kriisipäivystys toimii ainakin kesään asti kellon ympäri Pohjois-Kymen sairaalassa. Asiaa tarkastellaan myöhemmin uudelleen Kymsoten hallituksessa.

Kymsoten sosiaali- ja kriisipäivystyksen sokrin ympärivuorokautinen toiminta jatkuu Kouvolassa ainakin kesään asti.

Kuntayhtymän hallitus hyväksyi perjantaina toimitusjohtaja Annikki Niirasen esityksen toiminnan jatkumisesta nykyisen kaltaisena.

Päätöksen mukaan sokri järjestetään siten, että töissä on Kouvolassa viisi henkilöä. Tämän lisäksi tehdään varallaolojärjestelyt. Asia aiotaan käsitellä hallituksessa uudelleen, kun Kymsoten palvelujen saatavuus ja saavutettavuus -selvitys on valmistunut.

Kymsoten osallisuuden palvelujen johtaja Ismo Korhonen sanoo, että sokri jatkuu entisenlaisena kesään asti Pohjois-Kymen sairaalassa. Sen jälkeen asiaa tarkastellaan uudelleen.

Tällä hetkellä sokrissa on kuusi työntekijää. Korhonen kertoo, että vakansseja on kaikkiaan seitsemän, joista kuusi on täytetty.

Hän sanoo, että nykyinen henkilöstö eli kuusi työntekijää jatkaa.

— Päätöksessä mainittu viisi merkitsee, että jos nykyisessä henkilöstössä tapahtuu muutoksia, ei niitä paikata rekrytoimalla uutta henkilöä. Tuo viisi on päätöksessä seinänä senkin takia, että nyt koko maakunnan sokri-resursseja voidaan käyttää hyväksi.

Niiranen esitti helmikuussa sokrin supistamista huhtikuun alusta siten, että Pohjois-Kymenlaaksossa päivystys olisi jatkunut arki-iltaisin vain kello 22—23:een saakka. Kymsoten hallitus palautti tältä osin asian uudelleen valmisteltavaksi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut