Kymmenet retromopot huristelivat lauantaina Vuohijärven ympäri — Ensi kertaa järjestettyyn tapahtumaan tultiin Jyväskylästä asti

Ajettuaan reitin ensin kahdestaan mökkinaapurit Pekka Laukkarinen ja Jari Tuuri päättivät pyytää matkaan muitakin seudun mopoilijoita. Tapahtumaan osallistui 55 ajoneuvoa, joista suurin osa oli 70—80-luvun mopoja, mutta mukaan mahtui myös skoottereita ja mönkijä.

Noora Vilamaa

Tapahtuman järjestäjä Pekka Laukkarinen lähti matkaan sinivalkoisella ajopelillään.
Tapahtuman järjestäjä Pekka Laukkarinen lähti matkaan sinivalkoisella ajopelillään.

Saunan lauteilla syntyi idea. Vuohijärvellä asuva yrittäjä Jari Tuuri ja hänen mökkinaapurinsa, muusikko-juontaja Pekka Laukkarinen olivat viime kesänä ajaneet mopoillaan Vuohijärven ympäri.

Seuraavaksi he halusivat tietää, olisiko mökkiseudulla muitakin lenkistä kiinnostuneita. Naapurukset tekivät Orilammen majalta alkavalle ympäriajolle Facebook-sivun ja odottivat mukaan enintään kahtakymmentä henkeä, mutta toisin kävi.

— Kierrokselle on tullut ilmoittautumisia vielä tänäkin aamuna, Laukkarinen kertoi lauantaina päivällä.

Noora Vilamaa

Suuri osa Vuohijärven ympäriajon ajoneuvoista oli noin 45-vuotiaita mopoja.
Suuri osa Vuohijärven ympäriajon ajoneuvoista oli noin 45-vuotiaita mopoja.

Noora Vilamaa

Ympäriajoon saapuneet mopot odottivat lähtöä Orilammen majalla.
Ympäriajoon saapuneet mopot odottivat lähtöä Orilammen majalla.

Osallistujia myös pääkaupunkiseudulta ja Keski-Suomesta

Vaikka suurin osa ympäriajoon saapuneista ajoneuvoista oli mopoja, tarkempia vaatimuksia ei tapahtuman järjestäjien mukaan oltu laadittu.

— Monet ovat tulleet paikalle huumorimielellä. Osa on lähtenyt liikenteeseen jo eilen ja yöpynyt teltassa. Se onkin hyvä idea, sillä koskaan ei voi ennustaa, mitä matkalla tapahtuu, Laukkarinen kertoo.

Tuurin mukaan osallistujia oli tullut paikalle ympäri Suomea. Osa oli matkannut Jyväskylästä asti.

— Toisaalta myös kesämökiltään tulleita on paljon. Lisäksi täällä on noin viiden hengen veteraanimoposeuroja.

Helsingissä asuva Sanna Markkula kuuluu pappatunturikerho Kosken Plikkoihin. 10 vuotta mopoillut Markkula ajelee useimmiten Kosken Plikkojen seurassa ympäri Suomea, mutta tällä kertaa hän oli saapunut paikalle yksin.

—  Tänä kesänä en kuitenkaan mene muualle. Iso osa porukastamme on käynyt ajelemassa Pärnussa aiemmin keväällä.

Noora Vilamaa

Tapahtuman järjestäjä Pekka Laukkarinen valmistautui lähtöön.
Tapahtuman järjestäjä Pekka Laukkarinen valmistautui lähtöön.

Noora Vilamaa

Reitin varrelle oli saapunut yleisöä seuraamaan komean letkan menoa.
Reitin varrelle oli saapunut yleisöä seuraamaan komean letkan menoa.

Ajon aikana opittiin historiaa ja kulttuuria

Iltapäivän tauoilla mopoilijat piipahtivat Woikosken automuseossa Clas Palmbergin järjestämällä tutustumiskierroksella. Ennen paluumatkaa pysähdyttiin myös pullakahveilla ja Repovesi-aiheisessa näyttelyssä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla.

Kuuden hengen kokoonpanolla paikalle saapuneet Taavetin Happy Pappatunturi Driversin jäsenet Sami Ruotsi ja Saku Lento kertoivat tulleensa Vuohijärvelle osittain ympäristön houkuttelemina.

— Olemme osallistuneet eri ajoihin vuodesta 2003. Tulimme tänne näkemään tuttuja, mutta myös sijainti oli meille sopiva. Alueella on paljon kiinnostavaa nähtävää.

Noora Vilamaa

Osassa mopoista oli asianmukainen sääsuoja Suomen kesäkelien varalta.
Osassa mopoista oli asianmukainen sääsuoja Suomen kesäkelien varalta.

Noora Vilamaa

Viime vuonna Sami Ruotsi ajoi vuosimallin 1971 Tunturi-mopollaan Baltian läpi Saksaan. Hän kunnosti ajopelinsä viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Viime vuonna Sami Ruotsi ajoi vuosimallin 1971 Tunturi-mopollaan Baltian läpi Saksaan. Hän kunnosti ajopelinsä viimeksi kymmenen vuotta sitten.

Tuuri ja Laukkarinen kertovat järjestävänsä ympäriajon mahdollisesti tulevinakin vuosina, sillä Vuohijärven ympäristössä on runsaasti tekemistä. Lisäksi he olivat saaneet osallistujilta hyvää palautetta.

— Aivan ammattitasoisetkin mopoilijat sanoivat, että tapahtuma oli hyvin järjestetty. Lisäksi Vuohijärvellä asuvat ja lomailevat olivat tulleet teiden varsiin katsomaan ajoja. Yhdellä taisi olla skumppalasi kädessä. Loistavaa heittäytymistä, Laukkarinen iloitsi tapahtuman jälkeen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset