Marian ja Josefin matka Nasaretista Betlehemiin tapahtui Elimäen Mustilassa — Synkässä säässä joulun sanoma kertoi toivosta ja valosta, katso kuvat jouluvaelluksen tunnelmasta

Mustilan museoalueella järjestettiin koko perheen joulutapahtuma lauantaina. Tapahtuman keskiössä oli jouluvaellus, joka toteutettiin päivän mittaan seitsemän kertaa.

Jussi Lopperi

Elimäen seurakunnan rippikoululaisten isoisina ensi kesänä toimivat Reetta Kiislahti (vasemmalla) ja Mette Piiroinen esittivät enkeliä ja neitsyt Mariaa jouluvaelluksessa Mustilassa.
Elimäen seurakunnan rippikoululaisten isoisina ensi kesänä toimivat Reetta Kiislahti (vasemmalla) ja Mette Piiroinen esittivät enkeliä ja neitsyt Mariaa jouluvaelluksessa Mustilassa.

Neitsyt Maria ja Herran enkeli rapsuttelivat lampaita Elimäen Mustilan museoalueella juuri ennen jouluvaelluksen alkua.

Enkeliä esittänyt korialainen Reetta Kiislahti ja Marian roolissa ollut Mette Piiroinen Elimäeltä ovat molemmat Elimäen seurakunnan isoiskoulutuksessa.

Isoiskoulutuksessa nuorisotyönohjaaja Tero Pekkola kysyi halukkaita mukaan perinteiseen jouluvaellukseen.

— Lähdin mukaan, koska olen pienenä nähnyt tämän jouluvaelluksen monena vuotena ja olen aina halunnut osallistua, Kiislahti kertoi.

Piiroinen puolestaan sanoi halunneensa kokeilla jotain vähän uutta, mitä ei ole ennen tehnyt.

— Tämä on vähän kuin jokin teatteriesitys. Meillä oli kenraaliharjoitus pari päivää sitten.

Jouluevankeliumi on heille tuttu tarina, jota on saanut tähän aikaan vuodesta kuulla lapsesta asti.

— Joulu on minulle rauhan juhla, joka tuo toivoa ja valoa pimeyteen, Kiislahti sanoi.

Jussi Lopperi

Elimäen seurakunnan jouluvaelluksen oppaina toimivat Tuula Ylikangas (vasemmalla) ja Kaarina Mäkelä.
Elimäen seurakunnan jouluvaelluksen oppaina toimivat Tuula Ylikangas (vasemmalla) ja Kaarina Mäkelä.

Jussi Lopperi

Jouluvaellus kulki Mustilan puukoululta viereiselle museoalueella. Matka oli varmasti vaivattomampi kuin Marialla ja Josefilla Nasaretista Betlehemiin, vaikka maantie pitikin ylittää.
Jouluvaellus kulki Mustilan puukoululta viereiselle museoalueella. Matka oli varmasti vaivattomampi kuin Marialla ja Josefilla Nasaretista Betlehemiin, vaikka maantie pitikin ylittää.

Jouluvaellus lähti liikkeelle Mustilan puukoulun pihalta ja kulki maantien yli museoalueelle. Oppaina toimivat Elimäen seurakunnan pappi Tuula Ylikangas ja seurakunnan jäsen Kaarina Mäkelä.

Mäkelän mukaan Elimäen jouluvaelluksella on pitkät perinteet.

— Tämä on järjestetty todella monta kertaa, alunperin Tolkkilan kartanolla.

Jussi Lopperi

Jouluvaelluksen aikana kuultiin tuttuja joulunajan lauluja kuoron esittämänä.
Jouluvaelluksen aikana kuultiin tuttuja joulunajan lauluja kuoron esittämänä.

Jussi Lopperi

Keisari Augustus (Kari Aalto) antoi käskyn verollepanosta.
Keisari Augustus (Kari Aalto) antoi käskyn verollepanosta.

Seurakunnan pappi Ylikangas valottaa ulkotiloihin jalkautuneen jouluvaelluksen historiallista taustaa.

— Jo Fransiskus Assisilainen halusi aikoinaan elävöittää ensimmäisen joulun tunnelmaa. Me haluamme samalla tavalla tuoda tapahtumat lähelle ihmisiä. Uskon, että ne kiinnostavat ihmisiä näin enemmän.

Jussi Lopperi

Maria (Mette Piiroinen) ja Josef (Markku Parkko) löysivät yösijan majatalon tallista, jossa Jeesus-lapsi syntyi.
Maria (Mette Piiroinen) ja Josef (Markku Parkko) löysivät yösijan majatalon tallista, jossa Jeesus-lapsi syntyi.

Jussi Lopperi

Minna Mutanen haluaa välittää kristillisiä perinteitä ja arvoja tyttärelleen Ainolle.
Minna Mutanen haluaa välittää kristillisiä perinteitä ja arvoja tyttärelleen Ainolle.

Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa asuva Minna Mutanen oli kaksivuotiaan tyttärensä Ainon kanssa kyläilyreissulla ystävänsä Päivi Jokivuoren luona Elimäellä.

— Minulle tällainen jouluvaellus tarkoittaa virittäytymistä joulun tunnelmaan ja sitä, että adventin aika on alkanut.

Elimäen seurakunnan jouluvaellus käy hänen mukaansa hyvin niin aikuisille kuin lapsillekin. Joulussa on lapsillekin muuta sisältöä kuin lahjat, hän sanoo.

— Samalla joulunajan kristillinen perinne tulee lapsille tutuksi. Vielä en ole Ainolle paljon kristillisyydestä puhunut, mutta aion viedä perinteitä eteenpäin.

Joulu on minulle rauhan juhla, joka tuo toivoa ja valoa pimeyteen. — Reetta Kiislahti

Jussi Lopperi

25234336.jpg

Luetuimmat

Kommentoidut