Luontokuvaaja Mika Honkalinna avoimena piilokojussaan: Yhdellä hyvällä kuvalla ei pitkälle pötkitä

Saappaat jalassa -podcastin syyskauden viimeisessä jaksossa puhutaan luontokuvauksesta. Mika Honkalinna kuvailee luonnosta löytämäänsä vastinparia jekkuilijaksi ja vastarannan kiiskiksi.

Matti Tieaho

Mika Honkalinnan kuvauskoppi on ahdas mutta tunnelmallinen.
Mika Honkalinnan kuvauskoppi on ahdas mutta tunnelmallinen.

Anjalasta kotoisin oleva luontokuvaaja ja -esseisti Mika Honkalinna vei toimittaja Matti Tieahon loppusyksyn hämärissä ahtaaseen piilokojuun keskisessä Kymenlaaksossa. Honkalinna puhuu syksyn viimeisessä Saappaat jalassa -podcastissä luontokuvauksen arjesta. Jutustelun lomassa Honkalinna valottaa työskentelytuntojaan metsässä ja kirjoituspöydän ääressä.

— Hyväksi rocktähdeksi voi tulla suurin piirtein yhdessä yössä. Teet yhden hyvän biisin, ja se riittää. Yhdellä hyvällä kuvalla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä.

Honkalinnan mukaan luontokuvaajan ura rakentuu pitkäjänteiseen työhön, jos aikoo saada työstä myös elantoa. Some-aikana yksi kuvakin voi nykyisin toki saada huomiota, jollaista aikaisemmin ei voinut saada. Yksittäinen kuva voi kuitenkin osoittautua päiväperhoksi, joka seuraavassa hetkessä häipyy uuden kuvavyöryn tieltä.

Uran kivijalkana oma kirjatuotanto

Honkalinnan oman uran kivijalka ovat luontokirjat, joista hän on julkaissut vuodesta 2007 alkaen puolenkymmentä. Vuonna 2015 julkaistu Korppiretki valittiin Vuoden luontokirjaksi.

Honkalinnalle korppi on linnuista läheisin. Sen kuvaamisesta kaikki alkoi, ja nykyisin hän kutsuu korppia eräänlaiseksi vastinparikseen luonnossa.

Pohjois-Euroopassa korpilla on ollut kristinuskon aikaan synkkä maine, mutta kaikkialle maailmaan levinnyt korppi on saanut iloisempiakin luonnehdintoja.

— Ne ovat usein hyvin valoisia ja positiivisia. Korppi on tiennäyttäjä ja opas, mutta myös jekkuilija ja vastarannan kiiski.

Pohjoismaiden ulkopuolella liikkuessaan Honkalinna kuvailee itseään turistiksi kameran kanssa: kuvat jäävät helposti pintaraapaisuiksi. Honkalinna kannustaakin kuvaamaan kohteita, jotka itse kukin parhaiten tuntee.

Matti Tieaho

Mika Honkalinna lukee Saappaat jalassa -podcastissä otteita vanhoista koppipäiväkirjoistaan.
Mika Honkalinna lukee Saappaat jalassa -podcastissä otteita vanhoista koppipäiväkirjoistaan.

Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu

Hän muistuttaa, että luontokuvauksen lainalaisuuksiin kuuluu, että kuvaamaan lähtiessä ei koskaan tiedä, millaisten kuvien kanssa palaa kotiin. Hyvän kuvan takaa löytyy ennakkosuunnitelma, mutta lopulta hyvä kuva voi tulla onnekkaan sattuman kautta.

— Useimmiten työskentelyssä on pitkäjänteinen kaari, ja sitten tulee ekstrapaloja, jolloin pitää olla valmiina ottamaan kuva pois.

Usein paikan päällä hyvältä tuntunut kuva vaipuukin seuraavassa hetkessä unholaan. Sen sijaan joku toinen paikalla otettu kuva alkaa aikaa myöten tuntua yhä hienommalta.

— Siinä on jotain, joka kestää katsomista.

Mika Honkalinnan teos Korppiretki (Maahenki 2015) valittiin ilmestymisvuonnaan Vuoden luontokirjaksi. Honkalinna julkaisee ensi vuoden maaliskuussa uusimman teoksensa Talo Metsässä.
Mika Honkalinnan teos Korppiretki (Maahenki 2015) valittiin ilmestymisvuonnaan Vuoden luontokirjaksi. Honkalinna julkaisee ensi vuoden maaliskuussa uusimman teoksensa Talo Metsässä.

Honkalinnan mukaan yksiselitteistä ohjetta hyvän kuvan aiheeksi ei ole. Hyvä kuvaaja tekee säväyttävän kuvan mistä tahansa.

— Ei ole mitään väliä, mitä kuvaat. Tärkeää on se, miten kuvaat.

Kuvankäsittelyllä raakakuvasta valmis teos

Honkalinna voi tehdä kuvaa käsitellessään paljonkin työtä, mutta manipulaatioita hän ei tee.

—Kuvien käsittely ja yhdistäminen eli manipulaatio eivät ole sama asia.

Käsitelty kuva ei tarkoita, että siinä olisi käytetty kepulikonsteja esimerkiksi siirtämällä siihen toisesta kuvasta elementtejä. Digitaalisesti otetun kuvan käsittely ei ole sen ihmeellisempää jalostamista kuin aikanaan pimiössä valotetun kuvan valmistus.

— Eri kuvaajat ovat aina tehneet samasta negatiivista pikkaisen eri näköisiä kuvia.

Honkalinnan mukaan käsittelemättä julkaistu kuva on jätetty puolitiehen.

Honkalinna tunnustaa Saappaat jalassa -podcastissä, että heinäkuu on hänelle kuvauksellisesti tylsin vuodenaika.

Matti Tieaho

Matti Tieaho (vasemmalla) jututtaa syyskauden viimeisessä Saappaat jalassa -podcastissä luontovalokuvaaja-esseisti Mika Honkalinnaa taustalla näkyvässä kopissa toista tuntia.
Matti Tieaho (vasemmalla) jututtaa syyskauden viimeisessä Saappaat jalassa -podcastissä luontovalokuvaaja-esseisti Mika Honkalinnaa taustalla näkyvässä kopissa toista tuntia.

—En löydä siitä oikein mitään.

Pimeästä syksystä ja erityisesti marraskuusta Honkalinna löytää paljon enemmän, vaikka lajikirjo onkin vähäinen kesään verrattuna.

— Tykkään kuvata marraskuussa metsässä, kun kaikki on vähän kosteaa ja värit hehkuvat tosi makeasti. On hiljaista ja rauhallista. Se on ihan parhaita metsäkuvausaikoja.

Naisten osuus kuvaajista kasvaa

Honkalinnan kuvausreviiriin kuuluu Suomen lisäksi lähinnä Ruotsi ja Norja.

— Fennoskandian alueelle mahtuu ääretön määrä erilaista vaihtelua: maisemien ja vuodenajan kiertoa. Tämä on luontokuvaajalle loistopaikka.

Tämän ovat huomanneet muutkin. Muutamassa vuosikymmenessä luontokuvauksen harrastajat ovat lisääntyneet. Honkalinnan mukaan erityisen hienoa on se, että naiskuvaajia on nykyisin lähes yhtä paljon kuin miehiä. Stereotypiat parrakkaasta, luonnossa lymyilevästä miehestä on menneen talven lumia. Vielä 1990-luvulla naisia oli luontokuvaajien joukoissa vain ”kourallinen”.

— 2000-luvun puolella luontoporukoissa naisten osuus on kasvanut ihan mahdottomasti, mikä on hieno juttu, Honkalinna sanoo.

Kuuntele ja tilaa Applen podcast -sovelluksessa

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Kuuntele ja tilaa Google podcastseissa

Luetuimmat

Uusimmat uutiset