Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka sädehti Linnan juhlissa — Valkealalainen Vuoden Lotaksi valittu Airi Nieminen kätteli presidenttiä ensimmäisten joukossa

Myös Kouvolan kärkipolitiikot Markku Pakkanen ja Jari Lindström juhlivat linnassa totuttuun tapaan.

All Over Press

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka pukeutui mustaan. Taustalla Jenni Haukiota kättelee Toikan puoliso Kari Tiainen.
Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka pukeutui mustaan. Taustalla Jenni Haukiota kättelee Toikan puoliso Kari Tiainen.

Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on parhaillaan käynnissä presidentinlinnassa. Linnan juhlien teemana on tänä vuonna ympäristö.

Ensimmäisenä presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota kätteli tänä vuonna kenraali Jaakko Valtanen.

Hänen jälkeensä kättelyyn saapui sotaveteraaneja ja lottia, joiden joukossa myös valkealalainen Airi Nieminen. Hänet valittiin viime vuoden joulukuussa Vuoden Lotaksi 2018.

Kouvolan Sanomat haastatteli jatkosodassa lääkintälottana palvellutta Niemistä vuosi sitten. Haastattelun voit lukea tästä.

All Over Press

Vuoden Lotaksi valittu Airi Nieminen kättelemässä presidentti Sauli Niinistöä.

Myös Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka on kutsuttujen joukossa. Hän saapui linnaan puolisonsa Kari Tiaisen kanssa. Heistä tuli viime viikolla pienen pojan vanhemmat.

Poliitikoista linnaan on kutsuttu totuttuun tapaan kaikki kansanedustajat ja ministerit. Kouvolalainen kansanedustaja Markku Pakkanen (kesk.) ja kuusankoskelainen työministeri Jari Lindström (sin.) ovat molemmat paikalla puolisoidensa kanssa.

Lindström palkittiin itsenäisyyspäivänä Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkillä.

All Over Press

Vasemmalla: Kouvolalainen kansanedustaja Markku Pakkanen (kesk.) vaimonsa Sarin kanssa. Oikealla työministeri Jari Lindström (sin.) ja taustalla Outi Lindström.

Kouvolan Sanomat seuraa Linnan juhlia illan ajan. Päivittyvään kuvajuttuun pääset tästä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet