Rannalla olleet säikähtivät, kun vedessä ollut ei reagoinut puheeseen – Metallia Käyrälammesta etsinyt käynnisti vesipelastusoperaation Kouvolassa

Lukas Pearsall

Käyrälammella metallia etsinyt sai pelastuslaitoksen liikkeelle mittavalla kalustolla. Pelastustehtävää ei kuitenkaan ollut torstai-iltana.
Käyrälammella metallia etsinyt sai pelastuslaitoksen liikkeelle mittavalla kalustolla. Pelastustehtävää ei kuitenkaan ollut torstai-iltana.

Käyrälammen rannalla Kouvolassa olleet silminnäkijät havaitsivat ihmisen vedessä myöhään keskiviikkoiltana. Noin viiden metrin päässä rannasta ollut reagoinut mitenkään, kun rannalla olleet alkoivat häntä jututtaa. Vasta ennen puolta yötä tehdyn hätäilmoituksen jälkeen paikalle saapuneet Kymenlaakson pelastuslaitoksen ajoneuvot saivat vedessä olleen havahtumaan.

Vedessä ollut kertoi, että hän oli etsimässä metallia Käyrälammesta. Päässään hänellä oli metallinilmaisimeen liittyvät kuulokkeet, joten hän ei kuullut sivullisten huutelua. Hän havahtui vasta hälytysajoneuvojen ääniin. Paikalle hälytettiin kaiken varalta kuusi pelastusyksikköä, kaksi venettä, kaksi ensihoidon yksikköä ja poliisin partio.

Luetuimmat