Villisika osui autoon Aitomäessä ja jatkoi matkaansa – Haavoittunut sika on aina hengenvaarallinen, suurriistaa kolareiden jäljiltä etsivät varoittavat

Karhuhavaintoja tulee edelleen tasaisesti Valkealassa.

Kai Skyttä

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Auto töytäisi valtatie 15:lle sännännyttä villasikaa maanantaiaamuna. Tykkimäen risteyksen kohdalla tapahtunut törmäys johti siihen, että poliisi pyysi suurriistavirka-apua.

– Kuljettajan mukaan villisika pyöri hetken tiellä, huojui ja lähti metsään, konstaapeli Ismo Turkia Kaakkois-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoo.

Onnettomuudessa ei kukaan muu loukkaantunut sikaa lukuun ottamatta. Törmäyksestä hämmentyneeltä kuljettajalta kesti kuitenkin aikaa, ennen kuin hän ilmoitti onnettomuudesta poliisille.

– Tärkeintä on ilmoittaa viipymättä hätäkeskuksen numeroon 112 ja pysyä autossa. Villisikaa ei saa koskaan lähestyä, koska se on loukkaantuneena hengenvaarallinen, Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Kai Korpi sanoo.

Aitomäessä varoitettiin kaiken varalta siasta

Villisian arveltiin liikkuneen Aitomäen suuntaan. Mahdollisesta vahingoittuneesta villisiasta varoitettiin asukkaita esimerkiksi Aitomäen Facebook-sivustolla.

Villisika ei ollut loukkaantunut niin, että sen jäljiltä olisi löytynyt verta tai karvoja. Se, että tieto kolarista tuli useamman tunnin aikaviiveellä hankaloitti eläimen etsintää, suurriistavirka-apuun koiran kanssa lähtenyt Jori Vanhatalo Aitomäen Riistamiehistä kertoo. Kyseessä oli aikuinen villisika, joka jatkoi matkaansa eikä sitä koskaan löytynyt, hän sanoo.

– Nopea ilmoitus auttaa löytämään eläimen helpommin. Jos se on loukkaantunut, se voi aiheuttaa vaaraa. Lisäksi olisi inhimillistä lopettaa eläimen tuskat mahdollisimman pian loukkaantumisen jälkeen.

Lisäksi olisi inhimillistä lopettaa eläimen tuskat mahdollisimman pian loukkaantumisen jälkeen. — Jori Vanhatalo

Toistaiseksi ainut onnettomuus tältä syksyltä

Aitomäessä liikkuu Vanhatalon mukaan villisikoja ajoittain. Aloilleen laumat eivät kuitenkaan ole kylälle asettuneet. Niiden reviiri ulottuu Aitomäestä Enäjärvelle, Kouvolan kylään ja aina Sippolaan asti. Viljankorjuun jälkeen siat liikkuvat hanakasti paikasta toiseen ruokaa etsiessään.

Aitomäessä ei ole Vanhatalon mukaan tänä syksynä kaadettu villisikoja. Viime vuonna niitä metsästettiin kaksi. Villisikaa voi metsästää ympäri vuoden. Ainoastaan keväällä voimassa on porsasrajoitus. Emää, jota porsaat seuraavat, ei saa ampua.

Muita villisikaonnettomuuksia ei ole toistaiseksi tullut Valkealan–Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueelta tänä syksynä. Villisikoja kuitenkin on, sanoo Kai Korpi. Viimeisin havainto tuli tiistaina Inkerilästä. Suurista laumoista hänelle ei ole tullut havaintoja.

–  Näppituntumani on, että niiden määrä vaihtelee muutamasta yksilöstä muutamaan kymmeneen. Valkeala ei ole niille kummoisen kokoinen alue silloin, kun ne etsivät ruokaa.

Karhahavainnot tasaantuivat

Karhuhavaintoja on tullut Valkealasta tasaiseen tahtiin. Keväällistä havaintosumaa ei ole enää Korven mukaan ollut. Karhunmetsästys päättyi Kouvolan seudulla kahden karhun kaatoon. Ne metsästettiin Toikkalassa ja Kaipiaisissa.

– Kanta on vahvistumassa Valkealassa. Vaikka kaksi on kaadettu, havaintoja tulee koko ajan, viimeisin tällä viikolla.

Karhuilla on ollut lokoisat olot kesän aikana runsaan marjasadon ansiosta. Karhut tankkaavat hiilihydraattipitoista ruokaa, kuten marjoja. Sen jälkeen ne ryhtyvät etsimään sopivia talvipesiä. Talviunille karhut vetäytyvät lokakuun tienoilla.