Kouvolan Vadelmatarha lopettaa — Yrittäjälle ratkaisu on surullinen mutta pakollinen

Lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin erikoistunut kirpputori kaatuu yrittäjän terveydellisten ongelmien takia.

Jussi lopperi

Lea Pajula-Kaskinen ehti toimia Vadelmatarha-yrittäjänä Kouvolassa kolme vuotta.

Pikku-Palomäessä sijaitsevan Vadelmatarha-kirpputorin toiminta loppuu.

— Siitä ei ole kyse, että toiminta olisi tappiollista. Syyt ovat terveydellisiä. En pysty enää tekemään seisomatyötä, Lea Pajula-Kaskinen sanoo.

Pajula-Kaskinen on pyörittänyt Kouvolan Vadelmatarhan arkea. Toisena yrittäjänä hänen kanssaan on toiminut Noora Korhonen, joka työskentelee Kotkassa Vadelmatarhassa.

Kaksikko on ollut yrittäjänä myös Kotkassa, jossa myymälä jatkaa ennallaan.

Pajula-Kaskinen aikoo jatkaa osa-aikaisena työntekijänä Kotkassa.

Innokas yrittäjä voi ilmoittautua ketjun omistajille

Lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin erikoistunut Kouvolan Vadelmatarha avaa viimeisen kerran ovensa lauantaina 15. joulukuuta.

Yrittäjäkaksikko on etsinyt jatkajaa lähipiiristään, siinä onnistumatta.

Liike ehti toimia Kouvolassa kolme vuotta: se avattiin syyskuussa vuonna 2015.

— Tämä on ollut hyvää aikaa. Ratkaisuun päädyttiin surullisin mielin. Meillä on ihania asiakkaita, Pajula-Kaskinen sanoo.

Jussi Lopperi

Vadelmatarha-ketjun lähin myymälä löytyy joulukuun 15. päivän jälkeen Kotkasta.

Vadelmatarha-ketjun omistavat kotkalaiset Hanna Penttilä ja Maria Länsimies.

— Kouvolasta on löytynyt hyvä kanta-asiakaskunta. Jos joku hyvä, innokas yrittäjä löytyy, neuvotteluja voidaan käydä. Aktiivisesti emme tällä hetkellä yrittäjää hae, Länsimies kertoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat