KSO ryhtyy kuljettamaan ravintolaruokaa kotiin – Katso, mitä palveluja Kouvolassa saa nyt etänä

Laajoista lomautuksista ilmoittanut Kymen seudun osuuskauppa yrittää etsiä uusia tapoja toimia, kun ruokailu ravintoloissa kiellettiin.

Mirja Hussain mhus

Kouvolan Prisman ravintolamaailmasta saa tilattua kotiinkuljetuksella pizzaa ja hampurilaisia.
Kouvolan Prisman ravintolamaailmasta saa tilattua kotiinkuljetuksella pizzaa ja hampurilaisia.

Kouvolan Prisman yhteydessä toimivista Pizza&Buffasta ja Hesburgerista saa jatkossa tilattua ruokaa kotiinkuljetuksella. Kymen seudun osuuskauppa KSO ottaa kotiinkuljetuspalvelun käyttöön myös Kotkassa ja Haminassa.

Ravintolat ovat hiljentyneet koronaepidemian laajetessa. Lisäksi hallitus rajoittaa ravintoloiden toimintaa ja on kieltänyt annoksien nauttimisen ravintoloissa toukokuun loppuun saakka.

Toimialajohtaja Mikko Virtanen KSO:lta kertoo, että kuljetuspalvelu työllistää 12 osuuskaupan työntekijää, joista noin puolet Kouvolassa.

KSO neuvotteli maaliskuussa 580 työntekijän lomautuksista. Lisäksi se ilmoitti jo maaliskuun lopulla sulkevansa suurimman osan ravintoloistaan.

Jos palvelu otetaan hyvin vastaan, KSO voi harkita Kouvolassa muidenkin ravintoloiden avaamista kotiinkuljetusta varten. Virtanen ei näe mahdottomana, että palvelua jatkettaisiin poikkeusolojen jälkeenkin, jos ihmisten kulutuskäyttäytyminen muuttuu.

Muutkin ravintola-alan toimijat ovat keksineet uusia tapoja saada tuotteitaan kuluttajille. Esimerkiksi kouvolalainen ravintoloitsija Susanna Kurvinen on sopinut joidenkin kauppojen kanssa järjestelystä, joka mahdollistaa hänen ravintoloidensa annosten ostamisen marketista.

Katso täältä päivittyvä lista, mitä kaikkea Kouvolassa tarjotaan nyt etäpalveluna.

Kommentoidut