Kouvola on hakenut KHO:lta valituslupaa Utin lentoaseman ympäristöluvasta — Kaupunginhallitus haluaa korkeimmalta taholta päätöksen Utin laskuvarjohyppyjen rajoituksista

Etelä-Suomen aluehallintovirasto rajoitti kesällä 2017 laskuvarjolentojen aikaa ja määrää. Vaasan hallinto-oikeus piti tänä keväänä päätöksen voimassa.

Lukas Pearsall

Skydive Finland -yhdistys järjestää laskuvarjohyppytoimintaa Utissa. Arkistokuva on kesäkuulta 2015.
Skydive Finland -yhdistys järjestää laskuvarjohyppytoimintaa Utissa. Arkistokuva on kesäkuulta 2015.

Kouvolan kaupunki on jättänyt valituslupahakemuksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koskee Utin lentoaseman ympäristöluvan lupamääräysten tarkentamista ja Utin lentokentän ympäristöluvan muuttamista.

Kaupunginhallitus antoi maanantai-iltana asiasta vastauksensa valtuustoaloitteeseen. Aloitteessa vaadittiin kaupunkia valittamaan korkeimpaan oikeuteen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti kesällä 2017 tiukentaa Utin laskuvarjolentojen aikarajoja ja rajoitti lentojen määrää.

Lentoihin rajoituksia kesäkaudella

Aluehallintoviraston päivittämän ympäristöluvan mukaan laskuvarjohyppylentoja saa tehdä kesäkaudella kello 11—17, kun aiemmin lennot oli sallittu kello 8—20. Rajoitus on voimassa kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin.

Yölennot kieltävästä säännöstä voi poiketa, jos se on puolustusvoimien pimeälentoharjoitusten vuoksi välttämätöntä.

Lentoja saa olla enintään 1 100 vuodessa eli käytännössä saman verran kuin Skydive Finland -yhdistyksen lentomäärät ovat olleet.

Rajoitusten taustalla ovat muun muassa Haukkajärven asukkaiden ja mökkiläisten kokemat melusta aiheutuneet viihtyvyys- ja terveyshaitat. Asukkaat olivat ottaneet meluhaitoista yhteyttä kaupungin ympäristöpalveluihin.

Kaupunginhallitus perusteli kaksi vuotta sitten valituspäätöstään muun muassa sillä, että Utin lentoasema on jo pitkään toiminut lento- ja laskuvarjotoiminnan alueena. Lisäksi hallituksen mielestä laskuvarjohyppyihin liittyvän yritystoiminnan laajentaminen ja siitä syntyvä elinvoiman kasvu tukivat valituksen tekemistä Vaasan hallinto-oikeuteen.

Valitusprosessissa oli mukana myös alueen asukkaita ja ympäristönsuojelua ajava Hallintovahdit-yhdistys, jotka halusivat tiukemmat rajoitukset kuin mihin aluehallintovirasto oli päätynyt. Utin lentoaseman ympäristöluvasta tehdyt valitukset eivät menneet läpi Vaasan hallinto-oikeudessa.