Tilaajalle

Eläinsuojeluun pelastettujen koirien kysyntä on kasvanut kevään aikana – "Kun palataan arkeen, eläimelle ei ehkä olekaan samalla tavalla aikaa"

Kouvolalainen ongelmakoiria kouluttava Jaana Penttinen painottaa, että asianmukainen kouluttaminen on aloitettava jo pennusta, jotta ongelmia ei synny. Vanhankaan koiran kohdalla peli ei ole menetetty, mutta opettaminen voi vain viedä hieman enemmän aikaa.

Lukas Pearsall

Jaana Penttisen mukaan koiran kouluttamisessa on tärkeää saada koira ymmärtämään, mitä siltä halutaan. Malttia on myös oltava, sillä koira ei opi silmänräpäyksessä. Arkistokuva on vuodelta 2017, jolloin Kouvolassa järjestettiin koiramarssi.

Koirien koulutuspalveluista kiinnostuneita on aikaisempaa enemmän, kertoo Kymen Koirapalvelua johtava Jaana Penttinen. Kouvolan Sanomat kertoi koirien kysynnän kasvusta lauantaina.