Hyinen jahti Vuolenkoskella: Hirvi vajosi jäihin, metsästyskoira peesasi jäällä vieressä

Keijo Väre

Kuvan hirvet eivät liity Vuolenkosken tapaukseen. Arkistokuva.
Kuvan hirvet eivät liity Vuolenkosken tapaukseen. Arkistokuva.

Hirvi ja sen perässä ollut hirvikoira olivat vaarassa hukkua molemmat tänään Vuolenkoskella Iitissä puoli yhdentoista aikaan.

Hirvi otti jalat alleen haukkuvan koiran edestä. Se pakeni Konnivedelle lähelle Kimolan kanavan suuta. Lammasvuoren kohdalla noin 200 metriä rannasta hirvi vajosi heikkoihin jäihin. Koira jatkoi haukkumista hirven vierellä jään päällä.

— Olimme valmistautuneet hirven ja koiran nostamiseen. Onneksi sitä ei tarvittu, Kymenlaakson pelastuslaitoksen ryhmänjohtajapäivystäjä Risto Pihkala kertoo.

Lopulta hirvi ja koira pääsivät pienelle luodolle ja siitä kuivalle maalle. Koiralla oli kaulassaan tutkapanta, jonka avulla omistaja sai sen kiinni. Hirvi ei uupunut hyisestä uintireissustaan, vaan jatkoi metsään.

Paikalla olivat Vuolenkosken ja Jaalan vapaapalokuntien pintapelastusryhmät.

— Näissä tilanteissa on toisinaan jouduttu turvautumaan miesvoimaan, koska oikein muuten siellä ei pääse toimimaan, Pihkala sanoo.

Vedet ovat pakkasjakson aikana jäätyneet, mutta Pihkalan mukaan jäätilanne ei vielä ole sellainen, että ne kaikissa kohdissa kantaisivat ihmistä, hirvistä puhumattakaan.