Hotelli Turistihovi oy osti Kelan kolmikerroksisen kiinteistön Kouvolan ydinkeskustassa

Kauppasummaa ei kerrota julkisuuteen.

Katja Juurikko

Kela jatkaa kiinteistössä vuokralaisena. Arkistokuva.
Kela jatkaa kiinteistössä vuokralaisena. Arkistokuva.

Hotelli Turistihovi oy on ostanut Kelalta Kouvolankatu 19:ssä olevan kolmikerroksisen kiinteistön, jonka kerrosala on 1 050 neliötä. Kauppa tehtiin loppukeväästä. Kauppasummaa ei kerrota julkisuuteen.

– Kela jatkaa kiinteistössä vuokralla. Mielellään pidämmekin heidät siinä vuokralaisina, mutta jos Kela lähtee joskus siitä muualle, kiinteistöön saa muokattua tilat vaikkapa hotellille, Turistihovin johtaja Virpi Mieskolainen kuvailee.

Kelan kiinteistö on Mieskolaisen mukaan hyvässä kunnossa.

– Kelan kiinteistö on korttelin uusin rakennus, eikä isoille remonteille ole tällä hetkellä tarvetta.

Kiinteistökauppa kasvattaa Turistihovin vuokrattavien kohteiden kiinteistösalkkua. Yhtiö omistaa lisäksi Rataklubin tilat Hansakeskuksessa, huvilan Väliväylällä Kaipiaisissa ja omakotitalon Kaunisnurmella.

Turistihovi ja Pub 23 puolestaan toimivat korttelin toisessa päässä olevissa tiloissa vuokralla.

Lukas Pearsall

Hotelli Turistihovin ja Pub 23:n johtaja Virpi Mieskolainenon työskennellyt koko kevään pääasiassa yksin. Arkistokuva.
Hotelli Turistihovin ja Pub 23:n johtaja Virpi Mieskolainenon työskennellyt koko kevään pääasiassa yksin. Arkistokuva.

Hotellissa on riittänyt yöpyjiä

Kevätkausi on ollut Pub 23:ssa koronatilanteen takia sen verran hiljainen, että työntekijät jouduttiin lomauttamaan. Hotelli Turistihovin ovia ei ole tarvinnut sulkea.

– Sommelo ja Vaakuna olivat keväällä kiinni, ja tämä näkyi meillä arkipäivisin lisääntyneinä varauksina.

Viikonloput taas olivat hiljaisia, koska lomalaisia ja ulkomaisia turisteja ei ole ollut. Virpi Mieskolainen oli koko koronakevään hotellissa ja pubissa yksin töissä.

Turistihovin omistamassa taidekahvila Perkolaattorissa kävi viime vuonna iso vesivahinko. Sen jäljet on jo korjattu, ja suunnitelmissa on siirtää hotellin aamiaispöytä aivan naapurissa olevan taidekahvilan puolelle, kunhan buffetruokailun järjestäminen taas on mahdollista. Toistaiseksi hotellivieraille annetaan huoneisiin aamiaispussi, jossa on leipää ja hedelmiä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut