Moni vastustaa koulujen lakkautuksia Kouvolassa — Kannanotot lasten ja nuorten lautakunnan käsittelyssä keskiviikkona

Kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää kouluverkosta 12. marraskuuta.

Katja Juurikko

Muun muassa Ummeljoen koulun säilyttämisen puolesta on otettu kantaa. Kuva vuodelta2016.
Muun muassa Ummeljoen koulun säilyttämisen puolesta on otettu kantaa. Kuva vuodelta2016.

Kouluverkkouudistusta valmisteleva Kouvolan kaupunki on saanut useilta sidosryhmiltä kannanottoja, joissa pääosin vastustetaan suunniteltuja koulujen lakkautuksia.

Yksittäisten koulujen säilyttämistä puoltavia mielipiteitä ovat lähettäneet Elimäen vanhemmat ry ja Elimäen MLL, Ummeljoen koulun vanhempainyhdistys sekä Pilkanmaan, Voikkaan ja Hirvelän koulujen vanhempaintoimikunnat yhdessä. Anjala elää -yhdistys vaatii, että suunnitelma uuden koulun rakentamista Anjalaan toteutetaan. Aitomäen kyläyhdistys ei mainitse kouluja nimeltä, mutta vastustaa yleisesti pienten kyläkoulujen lakkauttamista.

Kouvolan kylien neuvottelukunta kehottaa lausunnossaan huomioimaan, etteivät oppilaiden koulumatkat pitenisi kohtuuttomasti kouluverkkoa uudistettaessa. Kouvolan nuorisovaltuusto ilmaisee huolensa koulujen henkilöstön työpaikoista ja sanoo pitävänsä ihanteellisena koulujen määränä jotain 18 ja nykyisen 34:n välillä.

Lapinjärven kunta toivoo Elimäen yläkoulun ja lukion säilymistä. Noin 40 lapinjärveläistä käy tällä hetkellä yläkoulua Elimäellä. Kouvolan opettajien ammattiyhdistys haluaa perusopetuksen uudistukselta asianmukaisia työoloja ja selkeää hallintoa sekä varmistuksen siitä, ettei opettajia ja rehtoreita irtisanota uudistuksen yhteydessä.

Kouvolan lasten ja nuorten lautakunta käsittelee perusopetuksen kehittämistä ylimääräisessä kokouksessa keskiviikkona 7. marraskuuta. Käsittelyssä on 18 koulun malli, jota esitetään hyväksyttäväksi.

Malli oli kaupunginhallituksen käsittelyssä 29. lokakuuta, mutta tuolloin se päätettiin palauttaa vielä lautakunnalle. Lautakunnan käsittelyn jälkeen se siirtyy takaisin kaupunginhallitukselle ja sieltä valtuustolle, jonka on tarkoitus päättää kouluverkosta 12. marraskuuta.

Kommentoidut