KPL:n Tukholmassa pelattava sarja-avaus kiinnostaa kouvolalaisia katsojia — ”Vierasotteluun Joensuuhun emme saisi näin monta lähtijää”

Jussi Lopperi

Viime kaudella pronssiottelussa kohdanneet KPL ja Joensuun Maila avaavat uuden kauden poikkeuksellisesti Tukholmassa.
Viime kaudella pronssiottelussa kohdanneet KPL ja Joensuun Maila avaavat uuden kauden poikkeuksellisesti Tukholmassa.

Kouvolan Pallonlyöjät täyttää parhaillaan jo toista linja-autoa, kun noin 70 kouvolalaiskannattajaa on ilmoittautunut ja ostanut lippupaketin Tukholmassa 22. huhtikuuta pelattavaan Joensuun Mailan ja KPL:n väliseen viralliseen Superpesiksen sarjaotteluun.

KPL:n toiminnanjohtaja Jukka Rasimus arveli aiemmin, että lähtijöitä voisi ilmaantua bussilastillinen.

— Määrä on myönteinen yllätys. Tapahtuman ympärillä on ollut paljon keskustelua, ja sitä on kyseenalaistettukin, mutta ilmoittautuneiden määrä kertoo omaa kieltään. Vierasotteluun Joensuun Mehtimäelle emme saisi näin monta lähtijää, Rasimus sanoo.

JoMa on ottelussa kotijoukkue ja kantaa päävastuun tapahtuman järjestelyistä. Kouvolalaisosaaminen pääsee paikan päällä esiin, kun kaksi liikuntapaikkahoitajaa piirtää lateksimaalilla kentän rajat.

Ottelu pelataan Södermalmin kaupunginosassa sijaitsevalla Zinkensdammin urheilukentällä, jossa on kumirouhetekonurmi. Kenttää reunustavat katetut seisomakatsomot.

Tukholmaan tehdään pääsiäisen jälkeiselle lauantaille varsinainen pesäpallopäivä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden hengessä. Tamperelainen Manse PP ja Porin Pesäkarhut pelaavat naisten Superpesiksen sarja-avauksen ennen JoMan ja KPL:n kohtaamista.

Ruotsissa oli pesäpallon sarjatoimintaa 1980—1990-luvuilla. Neljä seuraa haluaa nyt herätellä lajia uudelleen henkiin länsinaapurissa. Katsomoon odotetaan saapuvaksi 700—1000 koululaista.

Tapio Ahlroth

Tapio Ahlroth

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet