Ratamon rungon asennus alkaa huhtikuussa, jos tavarantoimitukset sujuvat poikkeusoloissa suunnitellusti – "Veitsenterällä ollaan, mutta viivästyksiä ei ole tiedossa"

Lumikki Haaja

Tältä Ratamon työmaalla näytti viime viikolla.
Tältä Ratamon työmaalla näytti viime viikolla.

Koronaviruksen vaikutukset eivät näy ainakaan vielä Ratamokeskuksen rakennustöissä Kouvolan Kotiharjussa. Vaikka liikkumista on rajoitettu ja toimitaan poikkeusoloissa, vuosia odotetun sote-keskuksen runko alkaa nousta huhtikuun lopussa. Silloin alkavat Ratamokeskuksen runko- ja elementtiasennukset.

– Juuri tänään kuulin urakoitsijalta eli Lujatalolta, että rakennuksen rungon asennus alkaa aikataulussaan. Teräsrungon toimittaja on joutunut tekemään joitakin muutoksia tuotantoketjuun. Veitsenterällä ollaan, mutta viivästyksiä ei ole tiedossa, Carea-Sairaalat oy:n projektijohtaja Kai Heiskanen sanoo.

Hänen mukaansa rakennushankkeessa seurataan päivittäin, miten valtakunnalliset ja kansainväliset määräykset koronaviruksen ehkäisemistoimista vaikuttavat urakan etenemiseen.

Ratamokeskuksen teräsrungon toimittaa Ruukki. Materiaali tulee ulkomailta, mutta konepajatyö tehdään Suomessa.

Rakennuksesta tulee reilun 21 000 neliön kokoinen. Jos aikataulu pitää, keskus valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä ja on käytössä alkuvuonna 2022.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on tällä hetkellä 68 miljoonaa euroa. Tästä noin 5 miljoonaa euroa kului maarakennustöihin.

Uusimmat uutiset