Kimolan kanava tuskin aukeaa heinäkuun aikana – "Kanavan toiminnan pitää olla pomminvarmaa", projektipäällikkö sanoo

Kimolan kanava: Kanava oli alun perin tarkoitus avata kesäkuussa. Rakenneongelmien takia arvio avaamisesta siirtyi heinäkuulle. Nyt näyttää, että avaaminen edelleen siirtyy.

Jussi Lopperi

Kimolan kanavassa on vesi virrannut, mutta heinäkuulle lykättyyn avajaispäivään tuskin ehditään. Viimeistelytyöt ovat loppusuoralla. Arkistokuva kanavan tunnelin tervajaisista.
Kimolan kanavassa on vesi virrannut, mutta heinäkuulle lykättyyn avajaispäivään tuskin ehditään. Viimeistelytyöt ovat loppusuoralla. Arkistokuva kanavan tunnelin tervajaisista.

Kimolan kanavalla hierotaan loppusuoran töitä kuumeisesti. Silti näyttää, että Väyläviraston aiempi arvio kanavan avaamisesta heinäkuun lopulla ei toteudu.

Väyläviraston Kimolan kanavahankkeesta vastaava projektipäällikkö Harri Liikanen sanoo, että turvallisuus menee hätiköinnin edelle.

– Kanavan toiminnan pitää olla pomminvarmaa. Siksi järjestelmän toimintaa täytyy testata ja hioa huolellisesti.

Liikanen kertoo, että niin sanotusti itsepalveluperiaatteella toimivaa kanavaa valvotaan ja tarvittaessa ohjataan etänä Vääksyn kanavalla sijaitsevasta valvontapisteestä. Kimolassa on kameravalvonta, jonka turvin tarkkailija pystyy puuttumaan mahdollisiin ongelmatilanteisiin.

Kanavalla tehtiin aiemmin heinäkuussa koesulutuksia ja ne on Liikasen mukaan pääosin saatu tehtyä.

– Nyt pitää vielä varmistaa muun järjestelmän osien toimivuus.

Hän arvioi, ettei kanavaa avata vielä ensi viikolla. Heinäkuun päivät käyvät vähiin, joten luultavasti avaus siirtyy elokuulle.

Uteliaiden syytä pysyä pois työmaalta

Kimolan kanavan rakennustyöt alkoivat kesällä 2018. Kanavan oli alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoitus avautua tämän vuoden kesäkuun alussa. Kesäkuussa Väylän tiedotteessa kerrottiin, että arvio kanavan avaamisen ajankohdasta siirtyy heinäkuun loppuun. Lopullinen päivämäärä varmistuu aikaisintaan viikkoa ennen avaamista, Väylän tiedotteessa kerrottiin.

Liikanen harmittelee sitä, että kanavan avaaminen lykkääntyi aiotusta ja tämän vuoden veneilykausi kanavalla jää torsoksi.

Silti hän uskoo uuden veneilyväylän herättävän tuoreeltaan kiinnostusta.

Aikatauluun tuli takaisku keväällä, kun rakenteissa havaittiin ongelmia.

– Ne on nyt saatu hanskaan. Nyt käynnissä ovat viimeiset järjestelmän testaukset.

Useita kanavatyömaita valvoneen Liikasen mukaan jokainen kohde on erilainen ja siksi niissä on omat haasteensa.

Kimolan kanavalla työmaan urakoitsijan toimineen Kreate oy:n kanssa hän sanoo yhteistyön sujuneen moitteetta

– Eteen tulleet haasteet ovat olleet meille yhteisiä, ja yhdessä olemme ne ratkoneet.

Liikanen toivoo, että uudelle vesireitille tulee käyttöä ensialun uteliaisuuden jälkeenkin. Toistaiseksi hän toivoo, että ihmiset muistaisivat uteliainakin säännöt.

– Kimolan kanava on vielä työmaa-alue, joten sinne ei ole sallittua mennä.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut