Valtatie 12:n remontti kytketään Kymi Ringiin — Keltin ja Tillolan välille keskikaiteellinen ohituskaistatie

Lukas Pearsall

Elokuussa ratkeaa, milloin Kymi Ringillä ajetaan MotoGP-sarjan eli ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailu.

Kymi Ring Oy on saamassa 3,5 miljoonan euron potin radan rakentamiskustannuksiin. Lisäksi valtion lisätalousarviosta on tulossa Valtatie 12:lle Keltin ja Tillolan välille kahden vuoden aikana 14 miljoonaa euroa.

— Kymenlaakso on joutunut kokemaan pettymyksiä viime vuosina. Jo senkin vuoksi tämä on kova hanke, jolla on hyvät edellytykset toimia valtakunnan vetonaulana, mäntyharjulainen oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo.

Hallituksen esittämän lisätalousarvion 3,5 miljoonan euron rahoituksen edellytyksenä on, että Kymi Ringin yksityinen rahoitus toteutuu suunnitellusti. Vastaavasti valtatie 12:n perusparannuksen toteutuminen on ehdollinen Kymi Ringin rahoituksen toteutumiselle.

Iitin Tillolaan rakennettavan ajokoulutus-, liikenneturvallisuus- ja moottoriurheilukeskuksen avustus tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

— Rahoituksen kokonaisuudesta pitää olla näkymä, mutta ministeriö varmasti katsoo yksityiskohtaisemmin, mikä on riittävä taso, Häkkänen kertoo.

Kymi Ringin hankepäällikkö Timo Pohjola oli perjantaina luonnollisesti hyvillään, kun julkisen rahan viimeiset miljoonat varmistuivat perjantaina.

Pohjolan mielestä rahan saaminen on työllisyyden ja alueen elinkeinoelämän kasvun kannalta merkittävä asia.

— Sen merkitys on nyt ymmärretty laajemminkin.

Kouvolalaisen kansanedustajan Markku Pakkasen (kesk.) mukaan Kouvolan matkakeskushanke tukee Kymi Ringiä.

— Nyt saamme samalle alueelle hyvät tilat pitää suurempiakin yleisötapahtumia. Matkailu on ollut noususuhdanteessa nyt muutaman vuoden ajan. Nämä hankkeet tuovat hyvää piristystä myös tässä suhteessa.

Pohjolan mukaan hanke etenee niin kuin on suunniteltukin. Yksityisen puolen rahoituksen tilannetta hän ei avaa edelleenkään.

Kymi Ring, MotoGP:n kaupallisten oikeuksien haltija Dorna Sports, tallien, kuljettajien ja moottorivalmistajien edustajat sekä kansallinen ja kansainvälinen moottoriliitto kokoontuvat elokuussa Suomeen pohtimaan aikatauluja.

Tuolloin ratkeaa muun muassa se, milloin Kymi Ringillä ajetaan MotoGP-sarjan eli ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailu.

— Valtion lisärahoitus oli tässä aikataulukysymyksessäkin ratkaisevan tärkeä, kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) huomauttaa.

Moottoriurheilun parissa työskentelevä Heinonen on Hämeen vaalipiiristä.

Tillolan ja Keltin välisen tiehankkeen päivitetty kustannusennuste on 17,2 miljoonaa euroa. Summasta on valtion osuutta nyt varmistunut 14 miljoonaa euroa ja kuntien ja johto- ja laiteomistajien osuutta 3,2 miljoonaa euroa. Valtatien korjausrahat tulevat liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Pohjola uskoo, että valtatie 12:n määrärahalla on Kouvolan seudulle suurempi merkitys kuin mitä tällä hetkellä osataan arvioidakaan.

— Se on merkittävä avaus myös Pohjois-Kymenlaakson teiden kunnostamiseen tai rakentamiseen yleensäkin.

Moottoriratakeskuksen kohdalle rakennetaan eritasoliittymä. Sen kustannusarvio on 4—5 miljoonaa euroa.

Ohituskaistatien ja Kymi Ringin eritasoliittymän rakentaminen on ELY-keskuksen suunnitelman mukaan toteutettavissa vuosina 2017—2018.

Samalla valtatie 12 tehdään keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi liittymän molemmin puolin.

Keskikaiteellisesta ohituskaistatiestä tulee 5 kilometriä pitkä. Projektipäällikkö Juha Laamanen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta kertoo, että Kymi Ringin kohdalta ohituskaistatietä tulee Iitin suuntaan noin kilometrin matkalta ja Kouvolan suuntaan noin 4 kilometrin pätkä.

Ohituskaistatien rinnalle tehdään uutta rinnakkaista maantietä 6,8 kilometriä. Rinnakkaistie on tarkoitettu kevyelle liikenteelle ja esimerkiksi traktoreille.

Yksityisteiden liittymät poistetaan. Kulku kiinteistöille tapahtuu rinnakkaistien kautta.

Hankkeeseen liittyy tässä vaiheessa myös Keltin eritasoliittymän parantaminen. Lisärampit on mahdollista toteuttaa myös omana hankkeenaan.

Keltin eritasoliittymän parantamisen kustannukset 3,2 miljoonaa euroa sisältyvät 17,2 miljoonaan euroon.

ELYstä ei haluttu vielä arvioida hankkeen aikataulua.

Hallitus neuvotteli perjantaina vuoden 2017 ensimmäisestä lisätalousarvioesityksestä. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi keskiviikkona.

Satumiia Masalin, Janne Rönkkö

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet