Rekka ajoi ojaan valtatie 12:lla Iitissä — Liikenne kulki yhtä kaistaa pitkin puolitoista tuntia

Rekka ajoi ojaan Valtatiellä 12 Iitissä. Onnettomuus tapahtui Keltin liittymästä 11 kilometriä Kausalan suuntaan puolenpäivän jälkeen.

Liikennetiedotteen mukaan yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä puoleksitoista tunniksi liikenteeltä.

Päivystävä palomestari Antti Tenhunen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että pelastuslaitoksen työt rajoittuivat liikenteenohjaukseen. Venäläinen rekka suistui tieltä, mutta muita vahinkoja ei sattunut.

Poliisi hoiti paikalle hinauksen.

Liikennetiedotteen mukaan tilanne oli ohi ja liikenne kulki jälleen molempia kaistoja pitkin kello 14.36.

Uutista on päivitetty kello 14 tiedolla, että kyseessä oli rekan ulosajo. Kello 14.40 päivitetty, että tilanne on ohi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut