Tietyöt haittaavat liikennettä ainakin viidellä pätkällä Kouvolassa ja Iitissä kesällä — Enäjärven ja Metsäkulman välillä tie suljetaan kokonaan

Kesällä 2018 päällystetään arviolta 3 000 kilometriä maantietä koko Suomessa. Kouvolan alueella isoja töitä tehdään esimerkiksi Keltakankaalla.

Katja Juurikko

Liittymäremontti on käynnissä Keltakankaalla. Kuva on viime lokakuulta.
Liittymäremontti on käynnissä Keltakankaalla. Kuva on viime lokakuulta.

Kouvolan ja Iitin alueella päällystetään teitä ja rakennetaan uusia liittymiä kesällä.

Kesäkuussa alkavat työt tiellä 375 Enäjärven ja Metsäkulman välillä. Tie suljetaan liikenteeltä kesäkuun alussa. Liikenneviraston tietojen mukaan tie avataan taas liikenteelle viimeistään elokuun alussa. Tie suljetaan myös kevyeltä liikenteeltä. Suljetun tieosuuden välitonteille ajo on töidenkin aikana sallittu.

Tiellä 363 Jaalassa maakuntien rajan tuntumassa päällystetään tietä toukokuun puolivälin jälkeen. Yksi ajokaista suljetaan ja nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa.

Myös 6-tiellä tehdään päällystystöitä Kouvolan ja Lappeenrannan välillä. Työt alkavat Kouvolasta tultaessa hieman ennen Tirvantietä ja ne alkavat toukokuun 20. päivä.

Keltakankaalla eritasoliittymän rakennustyöt jatkuvat. Risteyksen on määrä valmistua ensi vuoden marraskuun lopussa. Liikennejärjestelyt muuttuvat töiden edetessä.

Liikennevirasto on tiedottanut aloittavansa valtatie 12 remontin tänä vuonna. Korjaus tehdään Tillolan ja Keltin väliselle osuudelle. Kymi Ringin moottoriradan kohdalle rakennetaan eritasoliittymä. Samalla valtatie 12 muutetaan keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi liittymän molemmin puolin. Tietä tehdään Kymi Ringistä Iitin suuntaan noin kilometri ja Kouvolan suuntaan noin 4 kilometriä.

Tietöitä voi seurata Liikenneviraston kartalta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet