Kouvolassa kaksi uutta koronatartuntaa – Karjalan prikaatissa sairastuneiden määrä kasvoi viidellä

Lumikki Haaja

Kouvolassa on tähän mennessä vahvistettu 63 koronavirustartuntaa.
Kouvolassa on tähän mennessä vahvistettu 63 koronavirustartuntaa.

THL:n tilastot kertovat, että torstain jälkeen Kouvolassa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on nyt 63.

Kotkassa uusia tartuntoja on raportoitu kolme. Tähän mennessä Kotkassa on todettu 46 tartuntaa.

Kymsoten mukaan Kymenlaaksossa on todettu 136 tartuntaa. Viimeisin tartunta on vahvistettu perjantaina.

Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä on todettu viisi uutta tartuntaa. Ne kuuluvat tartuntaketjuun, jonka alkupisteenä oli lomallaan virukselle altistunut varusmies. Hänellä todettiin tartunta 9. lokakuuta.

Yhteensä kaksitoista sairastuneen kanssa majoittunutta varusmiestä on saanu tartunnan. Sairastuneet ovat hoidossa varuskunnan terveysasemalla. Heidän oireensa ovat lieviä.

Varusmiesten tartunnat tilastoidaan heidän kotipaikkojensa perusteella, joten kaikki eivät näy Kymsoten luvuissa.

Koko maassa on THL:n mukaan varmistunut 219 uutta tartuntaa. Kaikkiaan tartuntoja on 14 474.