Kellaritiloissa sytytettiin tulipaloja Voikkaalla — poliisi kaipaa tietoja epäilyttävistä henkilöistä

Poliisi tutkii Voikkaalla talojen kellaritiloissa syttyneitä tulipaloja ja pyytää yleisöltä havaintoja.

Tiistaina aamuyöllä Voikkaantie 31:ssä olevan kerrostalon väestönsuojatilassa syttyi tulipalo. Hätäkeskus sai hälytyksen kello 4.50.

Poliisin tutkinnassa selvisi, että väestönsuojassa oli sytytetty palamaan lastenrattaat. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta savua muodostui niin paljon, että pelastuslaitoksen oli tuuletettava porraskäytävät.

Keskiviikon vastaisena yönä noin kello 1 syttyi tulipalo kerrostalon kellaritiloissa Kirkkokuja 4:ssä. Vakavilta henkilövahingoilta säästyttiin, mutta kaksi asukasta hengitti palokaasuja. Myös tätä paloa epäillään sytytetyksi.

Saman talon kellarikerroksessa oli tulipalo myös helmikuun 22. päivänä. Tuolloin palo aiheutti vähäiset aineelliset vahingot.

Poliisin mukaan on mahdollista, että palojen takana on sama tekijä.

Kaakkois-Suomen poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja Voikkaalla kyseisten kerrostalojen luona tapahtuma-aikoina nähdyistä epäilyttävistä henkilöistä tai ajoneuvoista. Tietoja voi ilmoittaa numeroon 050-4479574 tai sähköpostiosoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.