Palokunnan savusukeltajat kantoivat kissan ja koiran ulos palavasta talosta Vuolenkoskella perjantaina iltapäivällä – Satavuotias talo tuhoutui palossa pahoin, ihmiset pääsivät ajoissa turvaan

Palokunta joutui purkamaan talon kattoa sammutustöiden yhteydessä.

Katja Juurikko

Savusukeltajat saivat lemmikit viime tipassa ulos. Talo oli jo täyttynyt savusta. Arkistokuva.
Savusukeltajat saivat lemmikit viime tipassa ulos. Talo oli jo täyttynyt savusta. Arkistokuva.

Satavuotias pienehkö omakotitalo tuhoutui pahoin perjantaina iltapäivällä Kanavantiellä Vuolenkoskella Iitissä syttyneessä tulipalossa.

Tulipalon syttymissyy ei toistaiseksi ole tiedossa. Se tiedetään, että palo sai alkunsa rakennuksen sisältä.

Talossa olleet ihmiset pääsivät omin avuin ulos, mutta kissa ja koira jäivät sisälle palavaan taloon.

Savusukeltajien mennessä taloon sisätilat olivat jo täysin savun täyttämät. Savua hengittäneet lemmikit olivat aivan pökerryksissä. Savusukeltajien oli kannettava ne ulos.

– Molemmille lemmikeille annettiin ulkona pihalla maskista happea, jotta ne virkosivat, päivystävä palomestari Toni Kuoppamäki Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo.

Talon ihmiset eivät loukkaantuneet tulipalossa.

Vanha talo tuhoutui palossa pahoin

Ärhäkkä tulipalo tuhosi pahoin talon eteistä ja kuistia. Tupa ja makuuhuone kärsivät pahoja savu- ja nokivahinkoja.

Palokunta joutui purkamaan sammutustöiden aikana talon kattoa laajalti, koska palo oli levinnyt myös talon vintille.

Palokunnalta meni omakotitalon sammutustöissä 2,5 tuntia.

Palanut talo on Vuolenkoskella Kimolan kanavan välittömässä läheisyydessä.