Kuusaantien varren autokiinteistössä avattiin lounaskahvila – Yrittäjä järjesti itselleen uuden työn odottaessaan Poksin kahvilan sulkemista

Maija Pyykkö piti aiemmin kahvilaa myös Kouvolan pääterveysasemalla.

Moises Garibay

Maija Pyykön kahvilassa on tarjolla kotiruokaa ja kahvilatuotteita. Itse leivottua pullaa on päivittäin.
Maija Pyykön kahvilassa on tarjolla kotiruokaa ja kahvilatuotteita. Itse leivottua pullaa on päivittäin.

Kuusaantien varrella entisen Seo-huoltoaseman kiinteistössä avattiin maanantaina uusi lounaskahvila. Yrittäjä Maija Pyykkö kertoo asiakkaiden löytäneen paikan heti.

– Täällä on käynyt tuttuja, mutta myös paljon sellaisia ihmisiä, joita en ole ikinä tavannut. Puskaradio on lähtenyt ihan hyvin käyntiin.

Lounaskahvila Maija on avoinna maanantaista perjantaihin kello 7–16. Kotiruokalounasta tarjoillaan kello 10.30–13.30. Kahvilan pullat ovat itse leivottuja.

Pyykkö on toiminut yrittäjänä Kouvolassa vuodesta 2003. Hän piti kahvilaa Kouvolan pääterveysasemalla, mutta lopetti sen joulukuussa asiakaskunnan hiipumisen vuoksi. Lisäksi hänellä on edelleen kahvila Pohjois-Kymen sairaalassa.

Pyykkö päätti avata uuden lounaskahvilan saatuaan tuttavansa kautta vihjeen, että paikalle etsitään uutta yrittäjää.

– Pohjois-Kymen sairaalassa toiminta todennäköisesti loppuu, kun Ratamokeskus valmistuu. Järjestin tästä itselleni ikään kuin uuden työn. Tämä on hyvällä paikalla: porukkaa menee ohi paljon, ja pihassa on hyvin parkkitilaa.

Kahvilassa työskentelee Pyykön lisäksi yksi vakituinen työntekijä.

Kuusaantie 27:n kiinteistö vaihtoi omistajaa viime vuoden keväällä. Uudet omistajat remontoivat tilat perusteellisesti. Kahvilan keittiö on nyt ammattilaistasoa.

Kiinteistö on rakennettu vuonna 1964. Lounaskahvilan lisäksi siinä toimii useita autoiluun liittyviä yrityksiä.