Koronavirus on muuttanut Black Friday -käyttäytymistä Kouvolassa – "Asiakkaita on yhtä paljon kuin ennenkin mutta ryysistä ei"

Ihmiset eivät lähteneet perjantaina kaupoille "katselemaan", vaan tekivät ennakkoon mietittyjä täsmäostoksia.

Katja Juurikko

Kouvolan Intersportin myyjä Jimi Savolainen palveli perjantaina Tanja ja Jere Sireniä, jolle oltiin ostamassa hupparia.
Kouvolan Intersportin myyjä Jimi Savolainen palveli perjantaina Tanja ja Jere Sireniä, jolle oltiin ostamassa hupparia.

Perjantain Black Friday -ostosteemapäivä näkyi Kouvolassa tänä vuonna poikkeuksellisena ostoskäyttäytymisenä.

Asiakkaiden määrää koronavirustilanne ei kuitenkaan ollut pudottanut ainakaan Kouvolan Intersportissa.

– Huimasti vilkkaampaa on ollut kuin tavallisena arkipäivänä. Ei edes hirveästi eroa aiemmista Black Friday -päivistä, kauppias Petteri Savolainen kertoi perjantaina iltapäivällä.

Asiakkaiden käyttäytyminen liikkeessä sen sijaan on ollut erilaista.

– Ihmiset ovat tulleet hakemaan tietyn ennalta valitun tuotteen eikä katselemaan. Ryysistä ei ole syntynyt. Myyjillä on ollut aikaa palvellakin paremmin.

Katja Juurikko

Black Friday on tullut erikoisliikkeiden lisäksi myös päivittäistavarakauppoihin, kuten Prismoihin ja K-Citymarketeihin.
Black Friday on tullut erikoisliikkeiden lisäksi myös päivittäistavarakauppoihin, kuten Prismoihin ja K-Citymarketeihin.

Intersportissa tarjoukset alkoivat monen muun myymälän tavoin jo aiemmin tällä viikolla ja jatkuvat maanantaihin. Silti perjantaina on ollut selkeä piikki myynnissä, Savolainen sanoo.

– Päiväkohtaiset tarjoukset ovat vetäneet porukkaa.

Selkeä hittituotekin on ollut. Monen joulukuusen alta saattaa löytyä pehmeä ja lämmin paketti tänä vuonna.

– Kari Traan naisten merinovillakerrastoja on mennyt satoja hyvän tarjouksen takia. Selkeästi ihmiset ostavat nyt joululahjoja.

Katja Juurikko

Gigantin myyjä Juho Lehtonen auttoi puhelinostoksilla olleita Susanna ja Sara Niinimäkeä.
Gigantin myyjä Juho Lehtonen auttoi puhelinostoksilla olleita Susanna ja Sara Niinimäkeä.

Susanna ja Sara Niinimäki olivat perjantaina puhelinostoksilla Kouvolan Gigantissa. Syynä ei kuitenkaan ollut Black Friday -tarjoukset.

– Meillä sattui olemaan molemmilla tyttären kanssa vapaapäivä ja puhelimelle oli tarve. Gigantti oli ensimmäinen ja ainoa myymälä missä kävimme. Puhelin löytyi sieltä, Susanna Niinimäki sanoi.

Niinimäen mielestä ihmisiä oli perjantaina liikkeellä jonkin verran, muttei mitenkään älyttömän paljon.

– Olen töissä sellaisella alalla, ettei ole paljon tullut liikuttua missään. Onneksi ihmiset käyttävät maskeja ja pitävät etäisyyttä, niin puhelimen uskaltaa sentään käydä ostamassa.

Katja Juurikko

Myös Jenni Onishko-Wells ja Martin Wells olivat puhelinostoksilla Kouvolan Gigantissa. Myyjä Tuomas Mäkelä opasti heitä.
Myös Jenni Onishko-Wells ja Martin Wells olivat puhelinostoksilla Kouvolan Gigantissa. Myyjä Tuomas Mäkelä opasti heitä.

Juttua muokattu kello 18.59: korjattu Jenni Onishko-Wellsin nimi.

Luetuimmat