KSOY:n sähkön käyttö väheni ja liikevaihto laski — Sää suosi sähkön siirtoa muttei myyntiä

Karoliina Paatos

Kymenlaakson Sähkö selittää alkuvuoden aikana pienentynyttä sähkönmyyntiä lämpimillä säillä. Arkistokuva
Kymenlaakson Sähkö selittää alkuvuoden aikana pienentynyttä sähkönmyyntiä lämpimillä säillä. Arkistokuva

Kymenlaakson Sähkön alkuvuosi oli toiminnallisesti ja taloudellisti vakaa, tiedottaa yhtiö osavuosikatsauksestaan ajalta 1.1.–31.8.2019.

Liikevaihto oli 76,9 (80,7) miljoonaa euroa ja liikevoitto 15,1 (14,6) miljoonaa euroa. Yhtiön jakelualueella käytettiin sähköä 860 (883) miljoonaa kilowattituntia, missä on laskua kolme prosenttia.

Yhtiö selittää myynnin laskua lämpimillä säillä. Säätila oli myös vakaa eikä sähkön jakelussa ollut laajoja häiriöitä.

Asiakasmäärä kasvoi sekä sähkön siirrossa että myynnissä. Myös kiinnostus aurinkosähköä kohtaan kasvaa, samoin myytyjen aurinkosähköjärjestelmien koko.

Investoinnit olivat yhteensä 10,0 (12,2) miljoonaa euroa, josta verkostoinvestoinnit 8,4 (9,8) miljoonaa euroa. 

Yhtiö on suunnannut energiainvestointinsa hiilidioksidivapaaseen tuotantoon. Katsauskaudella sitä oli yhtiön kaikesta sähköntuotannosta noin 90 prosenttia.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset