Remontoitu Valkealan ABC aukeaa kokonaan perjantaina

Lokakuussa Valkealan ABC aukesi jo osittain.
Lokakuussa Valkealan ABC aukesi jo osittain.

Uusittu Valkealan ABC-liikennemyymälä aukeaa kokonaisuudessaan perjantaina 13. marraskuuta, tiedottaa Kymen Seudun Osuuskauppa KSO.

Elokuussa 2020 alkaneessa remontissa kiinteistö peruskorjattiin talotekniikkaa ja miljöötä myöten. ABC:n market, Alko ja Posti aukesivat jo lokakuun puolivälissä.

Parin viikon sisällä aukeaa myös kokonaan uutena palveluna liikenneasemalle tuleva autopesu, KSO kertoo tiedotteessa.

Hankkeen kokonaisinvestointi oli 3,6 miljoonaa euroa. KSO harkitsi aiemmin Valkealaan myös uudisrakennusta, mutta luopui ajatuksesta viime vuonna liian korkeiden kustannusten vuoksi.