Entinen koripalloilija Sami Pekkola tekee nyt uutta uraa Kiinassa — ”Työelämään siirtyminen oli koko ajan selvää”

Pekkola opiskeli maisteriksi pelaamisen ohella ja eteni suomalaisen energiateknologian yrityksen maajohtajaksi. Näyttävän uran voi suunnitella jopa vuosikymmenien päähän, mutta toteutus vaatii verkoston ja kunnianhimoa.

Ronja Koskinen

Sami Pekkolan peliura päättyi odotettua aikaisemmin, mutta hän oli valmistautunut alusta asti myös tulevaan työelämään.
Sami Pekkolan peliura päättyi odotettua aikaisemmin, mutta hän oli valmistautunut alusta asti myös tulevaan työelämään.

Ikää 36 vuotta, pituutta pari metriä ja työpaikka Kiinassa. Hän on Sami Pekkola, entinen SM-tason koripalloilija, joka on ollut jo kuuden vuoden ajan lahtelaisen energia- ja ympäristöteknologiayritys Oilonin Kiinan maajohtaja.

Menestynyt urheilija oivalsi jo varhain, että koripalloura päättyy jossain vaiheessa ja kun niin käy, on oltava koulutus ja urasuunnitelma tehtynä.

Nuorille neuvoisin, että kannattaa opiskella ainakin sen verran, ettei sulje mitään ovia. — Sami Pekkola

— Halusin kansainvälisen uran. Ei välttämättä ulkomailla, mutta halusin olla ainakin tekemisissä kansainvälisten asioiden kanssa, hän kertoo.

Ajatus vahvistui Yhdysvalloissa asuessa. Hän pelasi neljä kautta NCAA-yliopistosarjaa St. Francisin joukkueessa New Yorkissa.

— Kävin samalla collegen — siellä opiskelu on pakollista tai pelaaminen loppuu. Opiskelin kauppatieteiden kandin tutkinnon.

Suomeen palattuaan vuonna 2008 hän jatkoi pelaamista. Kouluksi vaihtui Lappeenrannan yliopisto ja kauppakorkeakoulu.

— Tein maisterin tutkinnon pelaamisen ohella. Työelämään siirtyminen oli koko ajan selvää, Suomessa ei ole kuin muutama pelaaja, jotka voivat jäädä alalta eläkkeelle. Minun pelaamiseni loppui ennen toivottua aikaa loukkaantumisten takia.

Hänelle tehtiin polviin ja nilkkoihin 11 leikkausta. Lääkäri kertoi, että jos pelaaminen ei lopu, käveleminen loppuu nelikymppisenä.

Pekkola ehti uransa aikana edustaa Suomessa Lappeenrannan NMKY:tä ja Namika Lahtea. Kasvattiseuransa riveissä hän oli voittamassa myös Suomen mestaruutta.

Ronja Koskinen

Sami Pekkola on tehnyt töitä Kiinassa jo kuusi vuotta. Kesälomaansa hän viettää kotikaupungissaan Lahdessa.
Sami Pekkola on tehnyt töitä Kiinassa jo kuusi vuotta. Kesälomaansa hän viettää kotikaupungissaan Lahdessa.

Peliura oli ohi, mistä työ?

— Olin tehnyt graduni lahtelaiselle Oilonille ja jäin sen jälkeen yritykseen töihin. Olin aluksi markkinoinnissa ja vastasin uusista bisneksistä.

Pekkola kartoitti gradussaan Oilonilla mahdollisuuksia saada liiketoiminta Yhdysvaltoihin ja mennä maan kilpailluille poltinmarkkinoille. Nykyisin Oilonilla onkin tehdas rapakon takana.

Muutaman vuoden kuluttua, juuri kolmenkympin kynnyksellä tarjoutui mahdollisuus lähteä Kiinaan Oilonin maajohtajaksi.

— Ei sitä tarvinnut kauan miettiä. Tyttöystäväni lähti mukaan. Nyt olemme naimisissa ja meillä on kolmevuotias tytär.

Vuodet Yhdysvalloissa antoivat hyvät valmiudet ja rohkeutta lähteä ulkomaille töihin.

— Lähtemistä helpotti, että veljeni oli tehtävässä ennen minua. Tiesin, minne olin menossa.

Isoveli Pasi Pekkola tekee nykyisin uraa kirjailijana.

Elämä on jatkuvaa oppimista. Kolmekymppiselle nuorukaiselle se tarkoitti muun muassa kiinan kielen opiskelua.

Paikoilleen ei pidä jämähtää

Oilon on moderni ympäristöteknologian yritys, ja aihe kiinnostaa myös Pekkolaa. Hän on nähnyt, miten paljon Kiinassa valtio kamppailee huonon ilmanlaadun kanssa. Päästömääräyksiä tiukennetaan jatkuvasti.

— Tämä on ollut vähäpäästöisille kaasupolttimillemme sekä energiaa säästäville lämpöpumpuille suotuisaa ja auttanut yritystä Kiinan tiukassa kilpailussa.

— Ympäristöteknologia ei ole vain tulevaisuuden ala, se on nykyhetkeä. Kiina muuttuu koko ajan, sen vuoksi minulla ei ole kiire pois sieltä.

Jos työpaikka ei olisi löytynyt Oilonilta, lahtelaisosaaja olisi pyrkinyt tekemään uraa muissa seudun kiinnostavissa yrityksissä, kuten Kempillä tai Haltonilla.

— Nuorille neuvoisin, että kannattaa opiskella ainakin sen verran, ettei sulje mitään ovia. On hyvä tietää, mitä haluaa vanhempana, ja miettiä ajoissa, mitkä alat voisivat kiinnostaa. Kannattaa tutkia niitä tarkemmin, että ymmärtäisi, vastaako alan todellisuus omia kuvitelmia, Sami Pekkola neuvoo.

— On tärkeää, että ei jämähdä paikoilleen, vaan jatkaa itsensä kouluttamista työuran loppuun asti.

Ronja Koskinen

Sami Pekkola teki gradunsa nykyiselle työnantajalleen.
Sami Pekkola teki gradunsa nykyiselle työnantajalleen.

Vanhempien esimerkki vaikuttaa

Mitä olet tehnyt, mistä olet kiinnostunut, mitä olet valmis tekemään tavoitteesi eteen?

Näitä nuoren kannattaa pohtia, jos miettii tekevänsä näyttävän työuran. Osa rakentaakin uraansa systemaattisesti, toiset miettivät työuraansa eri näkökulmasta.

— He miettivät omaa vapaa-aikaansa, harrastuksia ja ehkä perheen perustamista suhteessa työelämään ja saattavat priorisoida valintojaan sen mukaisesti. Heillä on usein ihan hyvä koulutus, mutta uraa ajatellaan eri tavalla, sanoo toimitusjohtaja Sonja Grönlund-Lamminsalo työuravalmennusta antavasta UP Partnersista.

Valintoihin voivat vaikuttaa myös vanhempien uravalinnat.

— Jos jollain on ollut uraa tekevät vanhemmat, jotka eivät ehkä ole olleet koko ajan läsnä, omille lapsille halutaan ehkä erilaista.

Joku tietää jo 25-vuotiaana, millaisen uran haluaa luoda. Nuoret elävät tässä hetkessä, kun edelliset sukupolvet suunnittelivat uransa aina eläkepäiviin saakka.

— Nuoret miettivät usein, pääsevätkö he ikinä eläkkeelle tai maksetaanko eläkkeitä lainkaan siinä vaiheessa, kun se aika olisi, Sonja Grönlund-Lamminsalo toteaa.

Tulevan uran suunnittelu on hyvä aloittaa koulutusta miettiessä, mutta käytännön toimissa jo kesätöissä.

— Kaikilla aloilla näkee, että ne jotka suunnittelevat uraansa, erottuvat jo kesätöissä. Työnantajat ottavat mielellään sellaisia työntekijöitä myös töihin.

Osaava esimies kannustaa ja antaa vastuuta

Nuoren mielenkiinto yritystä kohtaan voi herätä esimerkiksi sen edustavan arvomaailman tai sen tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta.

— Yritysten kannattaa pitää huolta siitä, että luvattu arvomaailma toteutuu. Nuoret jakavat helposti kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa ja etenkin silloin, jos eivät voi suositella yritystä työpaikaksi muille, Sonja Grönlund-Lamminsalo muistuttaa.

Yrityksen etu on saada osaajia palvelukseen ja myös pitää heidät.

Kun osaava nuori on saatu riveihin, osaava esimies kannustaa, antaa vastuuta ja auttaa häntä etenemään yrityksen sisällä.

— Sellaistakin on, että hyvälle työntekijälle ei kerrota etenemismahdollisuuksista tai vaikkapa talon sisällä vapautuvista uusista tehtävistä, koska hänet halutaan pitää omassa yksikössä. Työnantajan vastuulla on miettiä myös, mikä voisi olla nuoren uusi tehtävä yrityksessä, Sonja Grönlund-Lamminsalo painottaa.

Joskus on myös todettava, että ”tämä tehtävä ei ehkä ollutkaan se, missä olet parhaimmillasi”.

— Silloin pitää miettiä, olisiko jokin muu tehtävä, jossa henkilö voisi kukoistaa. Jokainen loistaa jossain.

Uran suunnittelu lähtee liikkeelle perusasioista ja yhä useampi ottaa avuksi ammattilaisen. UP Partnersin Susan Caloniuksen työnä on miettiä ihmisten kanssa, miten löytää uusi ura. Hänen puoleensa kääntyvät esimerkiksi ihmiset, jotka haluavat asiantuntijatason tehtäviin, esimiestehtäviin tai vaikkapa toimitusjohtajaksi.

— Suuri osa valmennettavista tulee ammattiliittojen kautta tai yritysten yt-neuvottelujen jälkeen. Yksityishenkilöt haluavat apua oman uran suunnitteluun, kun hakevat taloudellisesti kannattavaa tai merkityksellistä työtä, Calonius kertoo.

— Kaikille motivaatio ei ole työn taloudellinen puoli, vaan työn merkityksellisyys. Se auttaa jaksamaan työssä paremmin.

On myös niitä jotka ajattelevat koulutusta sijoituksena, jonka haluaa myös tuottavan rahaa.

Työn hakeminen vaatii paneutumista

Uravalmentaja kartoittaa, mitä asiakas osaa ja mistä hän on kiinnostunut, ja sitten mietitään, miten mieleistä työpaikkaa tavoitellaan.

— Laaditaan ikään kuin markkinointistrategia. Nykyisin työn hakeminen on kovaa työtä, ja siinä pitää erottua muista hakijoista, Susan Calonius kuvaa.

Kiinnostusta osoitetaan muun muassa opiskelemalla yritystä. On eduksi, jos voi sanoa, minkä takia haluaa juuri tähän yritykseen.

Perusasioihin kuuluu verkoston luominen, ja Linkedinissä on oltava ajan tasalla oleva profiili. Palo ja halu oman uran luomiseen on oltava.

— Joku nuori voi asettaa tavoitteeksi päästä tietyn organisaation toimitusjohtajaksi, poliittiseksi vaikuttajaksi tai kansainvälisen yhteisön johtotehtäviin. Silloin uraa rakennetaan vuosi vuodelta, ja uraa voidaan ajatella jopa kymmenien vuosien päähän.

Ja jos haluaa edetä uralla, työpaikkaa, työtehtävää tai asemaa pitää pyrkiä vaihtamaan.

— Ennen suositeltiin, että yhdessä tehtävässä ollaan viisi vuotta, mutta nykyisin suositellaan, että työtä vaihdetaan kolmen vuoden välein. Tosin: ei kaikkien tarvitse edetä. On myös ihan okei olla pitkään samassa firmassa.

Luetuimmat

Kommentoidut