Kouvolan ensimmäinen Kiinan-juna on lastattu teollisuustuotteilla — Takaisin päin tulee ainakin elektroniikkaa

Elintarvikekuljetuksien lupaprosessi on sen verran vaativa, ettei niitä viedä vielä ensimmäisessä rahdissa ensi viikolla.

Kouvolan ensimmäinen Kiinan-juna on lastattu teollisuustuotteilla — Takaisin päin tulee ainakin elektroniikkaa

Ensimmäinen konttijuna Kouvolasta Kiinan Xi’aniin lähtee noin kello 11 ensi perjantaina. Kyydissä on 41 kappaletta 12-metrisiä kontteja, joiden sisällä on muun muassa koneita ja metsäteollisuuden tuotteita, sanoo Kinnon kehittämispäällikkö Simo Päivinen.

— Elintarvikkeita ensimmäisessä junassa ei ole. Niiden kuljettaminen on muun muassa Venäjän pakotesäädösten vuoksi sen verran monimutkainen prosessi, ettemme halua ottaa tässä vaiheessa mitään riskejä.

Elintarvikeyhtiöistä ainakin Atria on ollut junayhteydestä kiinnostunut. Lisäksi muun muassa panimoyhtiö Olvi aikoo hyödyntää konttijunaa viennissään.

Satojen metrinen pituinen juna kiemurtelee Venäjän ja Kazakstanin läpi Keski-Kiinan Xi’aniin nopeimmillaan 10 päivässä. Takaisiin Kouvolaan saapuessaan se on lastattu muun muassa elektroniikalla.

— Juna tuo Kiinasta Suomeen samantyyppistä kulutustavaraa, jota tänne tuodaan jo nyt lento- ja laivakuljetuksilla. Junalla tuodaan ehkä jonkin verran enemmän sesonkituotteita, jotka halutaan nopeammin markkinoille.

Meriteitse saman tavaran matka-aika voi venyä jopa kahdeksaan viikkoon.

Alkuvaiheessa Kouvolasta on tarkoitus lähteä juna noin viikon välein. Seuraavan junan lähtövalmistelut ovat loppusuoralla, mutta tarkkaa lähtöpäivää Päivinen ei vielä uskalla sanoa. Sen sijaan 29. marraskuuta Kiinasta on lähdössä juna Kouvolaan päin.

Päävastuu Kouvolan ja Kiinan junayhteydestä on Kazakstanin Rautateillä, jonka operaattori ja edustaja Suomessa on Unytrade oy.

Unytraden operatiivinen johtaja Jari Grönlund kertoi Kouvolan Sanomille lokakuussa, että noin 75 prosenttia Kiinasta tulevista konteista jatkaa Kouvolasta Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan.