Anttilan raviradalla siirryttiin autolähtöaikaan — Neljännessä lähdössä julistettiin kaksi hevosta voittajiksi

Anttilan kyläläiset kokoontuivat jälleen Hunttalankankaalle kannustamaan oman kylän ja kauempaakin tulleita hevosia ja ohjastajia.

Satu Pitkänen

Anttilan ravirata siirtyi autolähtöaikaan perjantaina. Ensimmäisen autolähdön voitti sisäradalta startannut Sofiero.
Anttilan ravirata siirtyi autolähtöaikaan perjantaina. Ensimmäisen autolähdön voitti sisäradalta startannut Sofiero.

Anttilassa satsataan oman kylän raviradan puitteisiin ja viihtyvyyteen. Perjantaina käydyissä vuosittaisissa raveissa nähtiin viimeisin uutuus: lähtöauto. Kyseessä ei tosin ole totuttu isomoottorinen jenkkiauto, vaan vähän yksinkertaisempi kehitelmä. Pieneen peräkärryyn on lisätty siivekkeet, joiden taakse mahtuu neljä hevosta. Itse kärryssä seisoo kaksi lähettäjää, jotka käsivoimin vetävät siivekkeet kiinni vetoauton kiihdytettyä hevosten alta pois.

— Saimme sen lahjoituksena Savitaipaleen hevosystäväinseuralta. Siellä se oli maannut unohdettuna pellossa vuosikausia, Sirpa Matikka Anttilan hevoskasvattajista kertoo.

Kautta aikain ensimmäisen Anttilan autolähdön voitti Arto Niemisen kasvattama, omistama, valmentama ja ohjastama Sofiero. Tamma on kuningaskandidaatti Välähdyksen pikkusisko.

— En ole päässyt oikein ajamaan hevosella viime aikoina, kun Elimäellä tiet ovat huonoja. Olisin laskenut juoksun aikana Heikarin Markon ohitse, mutta hevonen ei sitä halunnut, Nieminen kertasi lähdön kulkua.

Vähemmän ansainneiden lämminveristen kilpailussa nähtiin myös harvinainen tapahtuma, kun kaksi hevosta saapui tasapäin maaliin. Tuomaristo ei saanut hevosten välille eroa, joten sekä Brazen Leonore että Rise Like Phoenix julistettiin voittajiksi samalla ajalla. Jälkimmäisen ohjastaja Neea Espo oli illan kaksoisvoittaja, sillä hän voitti myös lämminveristen montén Skyttä Stablen Granitella.

Samoin kuin viime vuonna Selänpään paras suomenhevonen Vinksa viimeisteli kuntoaan Hunttulankankaalla Mikkelin vauhtiviikonloppua varten. Tuolloin tuloksena oli voitto sekä Anttilassa että Mikkelissä. Niinikään Skyttä Stablen vahvuuteen kuuluva ruuna sai tänäkin vuonna rattailleen itse isännän Arsi Skytän. Voitto oli tuloksena tänäkin vuonna, ja siinä sivussa Hunttalan rataennätys parantui kuudella kymmenyksellä viime vuodesta.

— Rata on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Sitä on kasteltu, lanattu ja jyrätty. Jos rahaa saadaan, niin pintaan ajetaan vielä kivituhkaa, ratamestari Antti Paukkunen kehaisi.

Radan hyvästä kunnosta kieli myös nelivuotiaan B-ponin Aidan Ween juoksema aika 58,6. Se on ikäluokan Suomen ennätystä nelisen sekuntia parempi. Aikaa ei kuitenkaan voida hyväksyä ennätykseksi, koska Anttilan ravit ei ole virallinen ravitapahtuma. Aidan Ween ohjastaja Nina Hänninen oli niinikään kaksoisvoittaja. Hän kaarsi voittajaesittelyyn noin 600 silmäparin eteen myös shetlanninponilla Oo Sole Mio.

Anttilan ravien tulokset:

Lähtö 1: Aarteen Hosuli / Lotta Mässeli 3.06,3ly.

Lähtö 2: Oo Sole Mio / Nina Hänninen 2.33,6ly.

Lähtö 3: Aidan Wee / Nina Hänninen 58,6ke.

Lähtö 4: Brazen Leonore / Piia Sjöblom jaRise Like Phoenix / Neea Espo 19,4ke.

Lähtö 5: Sofiero / Arto Nieminen 38,0ake.

Lähtö 6: Vinksa / Arsi Skyttä 27,5ke.

Lähtö 7: Granite / Neea Espo m20,4ke.

Lähtö 8: Glenn Danzig / Maria Muhli 18,0ke.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut