Rallycross Festival Kouvolan promoottorilla Tico Anttosella on selkeä näkemys siitä, miksi kansainvälinen tapahtuma järjestetään viidestä paikkakunnasta juuri Kouvolassa — Kuusinkertainen Suomen mestari Atro Määttä osallistuu kotiyleisön iloksi Tykkimäen kilpailuun

Rallicrossin SM-sarja koostuu viidestä osakilpailusta, mutta Tykkimäen moottoriradalle suuntautuu aina eniten mielenkiintoa.

Moises Garibay

Valkealan Urheiluautoilijoiden Atro Määttä voitti kuudennen rallicrossin Suomen mestaruutensa vuonna 2017. Viime vuonna Määttä ajoi Kouvolan osakilpailussa sarjan ulkopuolisena kuljettajana ja toistaa temppunsa Ford Fiestalla kuluvana viikonloppuna.
Valkealan Urheiluautoilijoiden Atro Määttä voitti kuudennen rallicrossin Suomen mestaruutensa vuonna 2017. Viime vuonna Määttä ajoi Kouvolan osakilpailussa sarjan ulkopuolisena kuljettajana ja toistaa temppunsa Ford Fiestalla kuluvana viikonloppuna.

Kouvolan seudulla vietetään varsinaista moottoriurheilun superviikkoa.

Iitin Tillolassa Kymiringillä ajettujen Moto GP -testien jälkeen katseet suunnataan Tykkimäen moottoriradalle eli Kouvola Circuitille, jossa järjestetään viikonloppuna kaksipäiväinen Rallycross Festival.

Kouvola kuuluu perinteisesti rallicrossin SM-sarjan kilpailukalenteriin.

Nyt toisena vuonna peräkkäin kansallista mestaruussarjaa väritetään kansainvälisellä vauhtiviihteellä, kun mukana on Pohjoismaiden mestaruussarja eli RallyX Nordic.

Tykkimäen osakilpailu on tähän mennessä ollut suomalaisen autourheilun kattojärjestön AKK-Motorsportin markkinointiyhtiön AKK Sportsin omissa käsissä.

Tänä vuonna tapahtumajärjestelyt tehdään kuitenkin aiempaa enemmän paikallisella kädenjäljellä, kun promoottorina toimii Kausalassa majaansa pitävä Toteuttajat.fi.

Aisaparina on Toteuttajien vanha tuttu kouvolalainen ohjelmatoimisto Junski.fi.

Joka tapauksessa Kymiringin rinnalla tarvittaisiin harjoittelukäyttöön soveltuvaa rataa. — Tico Anttonen

Muun muassa KooKoon kotiotteluissa dj:nä toimiva promoottori Tico Anttonen on ollut mukana ainakin yhden rallicrosskilpailun järjestelyissä joka vuosi vuodesta 2008.

Roolina on ollut äänentoistovastaava, kuuluttaja ja tiedottaja.

Innokas moottoriurheilun seuraaja odottaa Rallycross Festivaliin samansuuruista yleisömäärää kuin viime vuonna, jolloin katsojia oli kahtena päivänä yhteensä noin 7 000.

— AKK vastaa kilpailutapahtumasta. Meillä on hoidettavanamme kaikki radan ulkopuolinen häppeninki. Valmisteluissa oli vain lyhyt kevät aikaa, mutta enemmänhän tämä menee koko ajan tapahtumapuolelle, eli on ruokaa, juomaa ja väliaikaohjelmaa perheille.

Anttonen ja Junski Hannikainen saivat Rallycross Festivalin ohjelmaansa AKK:n maaliskuisella yhteydenotolla.

Kyseessä ei ole pitkään yhdessä touhunneelle kaksikolle mikä tahansa rasti.

Alahärmän Powerparkin MM-karting, Jyväskylän MM-ralli ja Tykkimäen Rallycross Festival ovat AKK:n kuluvan vuoden päätapahtumat.

Moises Garibay

Mikkelin Urheiluautoilijoita edustava Hyundai-kuljettaja Toni Kuhanen ajaa kouvolalaistiimissä.

”Tykkimäessä yksi maailman parhaista rallicrossradoista”

Rallicrossin SM-sarja koostuu viidestä osakilpailusta.

Ennen Kouvolaa on kisattu Jalasjärvellä, Joensuussa ja Jurvassa.

Kausi huipentuu 21. syyskuuta Honkajoella.

Anttosella on selkeä näkemys siitä, miksi kansainvälinen tapahtuma järjestetään viidestä paikkakunnasta juuri Kouvolassa.

— Täällä on Suomen, ellei koko Euroopan paras rallicrossrata. Se sijaitsee lisäksi lähellä keskustaa. Oikeasti Tykkimäessä on yksi maailman parhaista rallicrossradoista, Anttonen suitsuttaa.

Kouvola oli kolmena vuonna Suomen osakilpailun isäntä rallicrossin EM-sarjassa, joka laajeni MM-sarjaksi 2014.

Tuolloinkin ajettiin Tykkimäessä.

Moises Garibay

Promoottori Tico Anttonen haastatteli Toni Kuhasta Rallycross Festivalin avaustapahtumassa perjantaina kävelykatu Manskilla.

Tykkimäkeä tarvitaan Kymi Ringin rinnalle

Anttonen on huolissaan siitä, että Tykkimäen moottoriradan toiminnalle ei tällä hetkellä ole tiedossa jatkajaa vuodenvaihteen jälkeen.

Kouvolan kaupungin järjestämä kilpailutus moottoriradan käyttöoikeudesta ei tuottanut aiemmin kesällä yhtään tarjousta.

Kaupungin omistamaa rataa on vuodesta 2013 ylläpitänyt Kouvola Circuit oy.

Sen käyttöoikeussopimus päättyy vuoden lopussa.

Anttosen mielestä Tykkimäen rata olisi tarpeellinen, vaikka Kymi Ring valmistuisi kokonaan suunnitellussa muodossaan.

Kymi Ringillä on varattu mahdollisuus myös rallicrossradalle.

— Toivottavasti Tykkimäessä on rata tulevaisuudessakin. Olisi sääli, jos tällainen hyviä korkeuseroja sisältävä ja kuskien tykkäämä rata jäisi käyttämättä. Joka tapauksessa Kymiringin rinnalla tarvittaisiin harjoittelukäyttöön soveltuvaa rataa, jollainen Tykkimäessä on aina valmiina, Anttonen sanoo.

Moises Garibay

SRC-luokassa kilpailevan Valkealan Urheiluautoilijoiden Toni Niemen Huyndai Accent oli yksi yleisön kiinnostuksen kohteista Manskilla.

Kuusi Kouvolan kuljettajaa

Kouvolalaiselle yleisölle riittää viikonloppuna mielenkiintoista seurattavaa oman alueen menestyvien kuljettajien ansiosta.

Supercar-luokassa Toni Kuhanen kaasuttelee kokonaispisteissä viidentenä.

Kuhanen edustaa Mikkelin Urheiluautoilijoita, vaikka asuu vuodesta suurimman osan Kouvolassa ja ajaa samassa kouvolalaistiimissä kuin uransa lopettanut Toni Lukander.

Kuusinkertainen Suomen mestari, Valkealan Urheiluautoilijoiden konkari Atro Määttä ei ole ajanut täyttä SM-sarjaa, mutta osallistuu kotiyleisön iloksi Tykkimäen kilpailuun.

Määttä kaasuttelee luonnollisesti edelleen Supercar-luokassa.

Moises Garibay

Sateisesta säästä huolimatta yleisö löysi tiensä rallicrosstapahtuman avajaisiin Manskille.

SRC-luokassa ValUA:n Toni Niemi ja seurakaveri Tomi Koirikivi kääntävät rattia sarjapisteissä peräkkäisillä sijoilla kuusi ja seitsemän.

Anjalankosken Urheiluautoilijoiden Jari Klemettilä löytyy pistetilanteessa kymmenenneltä riviltä.

Autokrossiluokassa ValUA:n Jori Seppälä starttaa kotiradalle herkullisesta asetelmasta.

Sijoitukset 6-4-2 kurvaillut Seppälä on kokonaistilanteessa toisena vain kahden pisteen päässä Noormarkun Urheiluautoilijoiden Joni-Pekka Rajalasta.

Seppälällä on autokrossista SM-pronssi vuodelta 2017.

Rallycross Festivalin aikataulu

Lauantai, autokrossi ja SRC

9.00 Warm-up

10.00 Alkuerät

13.00 Semifinaalit

14.00 Finaalit

14.30 Palkintojenjako

16.00 Vapaat harjoitukset (RX Academy, SuperCar Lites, SuperCar)

18.15 Alkuerä 1 (RX Academy, SuperCar Lites, SuperCar)

Sunnuntai, Supercar, Supercar Lites, RX Academy

9.30 Warm-up

10.35 Alkuerät 2, 3 ja 4

13.00 Lounastauko

15.15 Semifinaalit

16.15 Finaalit

17.45 Palkintojenjako

Luetuimmat

Uusimmat uutiset