Korihait rikkoi pitkän Kouvolan-kirouksensa — Hain purema on mahdollinen myös sisämaassa

Sarjapaikastaan taisteleva Korihait heitti hyvin ja pakotti Kouvot ratkaisuihin kaukaa. Ne eivät pudonneet.

Noora Vilamaa

Thomas Gipson III nosteli Korihaiden päädyssä 13 pistettä ja kouri kahdeksan levypalloa.
Thomas Gipson III nosteli Korihaiden päädyssä 13 pistettä ja kouri kahdeksan levypalloa.

Kouvojen Korisliiga on ollut kuluvalla kaudella yhtä vuoristorataa. Perjantaina vaunu juuttui alamutkaan, kun sarjan jumbosijaa vastaan taisteleva Uudenkaupungin Korihait vei selvän ja lisäksi erittäin ansaitun yllätysvoiton Mansikka-aholta. Kouvojen viimeisen kympin ryhdistäytyminen kaunisteli numeroiksi 77—87 (35—48), mutta parhaimmillaan Korihait johti 25 pisteellä, eikä sillä ollut lopussa käytännön hätää.

Millaiseksi tappio Kouvojen leirissä kääntyy, se jää nähtäväksi. Sarjatilanteen ja katsojien motivaation kannalta se oli joka tapauksessa paha. Hailauma ei ollut voittanut Kouvolassa yli kuuteen vuoteen, joten tempun edellisen kerran tehneestä porukasta mukana on tuskin kuin joku fysioterapeutti, jos sitäkään.

Kun olimme päästä tuntumalle, Korihait satutti meitä taidokkailla henkilö-kohtaisilla koreilla. — Jyri Lehtonen

— En ollut kovin toiveikas ennen peliä, koska joukkueella ei ole montaa voittoa. Olemme hävinneet otteluita pienillä eroilla, joten sitä ajatellen tästä tuloksesta saa paljon lisävirtaa, Korihaiden valmentaja Pedro Monteiro huokaili.

Korihait sumputti

Korihaiden systeemi oli yksinkertainen. Se sumputti korin alustan, mikä olisi ollut Kouvojen hyvänä kolmospäivänä pelillinen benji-hyppy ilman narua. Kouvojen kolmonen ei kuitenkaan pudonnut, mutta vierailla oli omassa hyökkäyksessään yllättästi variaatioita. Jos Kouvot jätti kolmen sekunnin alueelle tilaa, hait ajoi myös epätyypillisistä match-upeista. Ja jos taas linjat pantiin kiinni, vierailta löytyi rentoa tulivoimaa.

— Thomas Gipson tuli tuplatuksi todella usein ja antoi pallon varmasti kymmenen kertaa ulos kolmosen heittäjälle. Korihait ei tehnyt mitään toisin kuin olimme olettaneet, vaan ainoa ero tuli siitä, että me emme saaneet noista paikoista kolmosia sisään, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen perusteli.

Ehkä Korihait kuitenkin poikkesi oletetusta siten, että se halusi voittoa. Se halusi sitä selvästi enemmän kuin Kouvot, kävi kakkospalloihin kiinni kuin sorsa pullapalaan ja liikutti muotoa alhaalla materiaaliin nähden kiitettävästi.

— Kun olimme päästä tuntumalle, Korihait satutti meitä taidokkailla henkilökohtaisilla koreilla, Lehtonen myönsi.

Ehjä viisikko haussa

Kouvojen hyökkäyspelistä löytyi vasta lopussa niitä aineksia, joilla peli olisi kääntynyt. Toisaalta perjantaina oli vaikea löytää ehjää viisikkoa, kun edellisen pelin isoilla minuuteilla pelannut Jeremy Morgan oli vaisu, eivätkä pallot pysyneet Gipsonin käsissä adrenaalitason noustua tappiin.

David Gonzalvez ja Brian Asbury muodostivat hyvän tutkaparin, jota tuki parhaiten Severi Kaukiainen. Ville Kaunisto nousi kuiville puolustuspelillään.

Kouvojen kakkosten prosentti oli kova 67,7 eli kaksi kolmesta sisään. Yrityksiä olisi pitänyt saada paljon lisää, eli peliin olisi pitänyt saada liikettä yksi napsu lisää, ehkä kaksi.

Korihaiden voimahahmot olivat Brandon Conley, Bryan Coleman ja Marius van Andringa.

— Koimme viimeksi pahan tappion, joten keskittyminen tähän peliin oli vahvaa. Teemme asioita tiiviisti yhdessä ja minusta meillä on paljon toivoa sarjapaikan pitämisestä, Conley laski.

Luetuimmat

Kommentoidut