Tilaajalle

Kouvolalaiselta Mikko Tirroselta on murtunut kehässä kylkiluita, käsiä, varpaita ja sääriluu – "Aina on jäänyt kroppaan sellainen polttava raivo", kertoo kahdeksankertainen Suomen mestari

Mestaruuksia voittaneella potkunyrkkeilypioneerilla on takanaan yli 15 vuoden menestyksekäs kilpaura kamppailulajien parissa. Potku- ja thainyrkkeilymestaruuksien lisäksi hän on tyrmännyt nyrkkeilykehässä.

Lumikki Haaja

Kouvolalaisen Mikko Tirrosen (vasemmalla) pitkä ja menestyksekäs kilpaura on jo jäähdyttelyvaiheessa, mutta ottelemista ja treenaamista hän aikoo kuitenkin vielä jatkaa. Kouvola Fight Clubilla treeneissä iskuja otti vastaan Ari Salakka. Taustalla kulmassa valmentajaisä Kimmo Tirronen.

Mikko Tirroselle, 38, ei ole ikinä jäänyt ottelun jälkeen tunnetta, että hänet olisi hakattu.