KPL:n Iiro Haimilta jää tiistain ottelu Imatralla varmuudella väliin vakavan päävamman takia – KPL tuo taas pääsarjaan uuden juniorin samalla kun kapteeni Anssi Lammila siirtyy väliaikaisesti pelinjohtajaksi

Jussi Lopperi

KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi sai pallon päähänsä sunnuntain ottelussa. Arkistokuva.
KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi sai pallon päähänsä sunnuntain ottelussa. Arkistokuva.

Iiro Haimi ei toimi KPL:n pelinjohtajana, kun kouvolalaisjoukkueen superpesiskausi jatkuu tiistaina Imatralla.

Haimi sai sunnuntaina kotiottelussa Joensuun Mailan Aleksi Rautiaisen lyönnistä pallon päähänsä vasemman korvan taakse.

Ensiavun jälkeen Haimi käveli omin jaloin Kouvolan jäähallin edessä odottaneeseen ambulanssiin.

– Minulta kysyttiin, ajaako ambulanssi pesäpallostadionille ja kentän puolelle. Vastasin, että pystyn itse kävelemään jäähallille, Haimi kertoo maanantai-iltana Kouvolan Sanomille.

Haimi on käynyt Pohjois-Kymen sairaalassa Poksissa röntgenissä ja TT-kuvauksessa.

Hänet kotiutettiin Poksista sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi.

– Välillä on kovempaa päänsärkyä ja välillä enemmän huimausta. Olen nyt kotona ja lepäilen.

Tiistaina Haimi menee KPL:n monivuotisen luottolääkärin Jouko Leppäsen vastaanotolle hakemaan lisätietoja jatkotoimenpiteistä.

Magneettikuvissa Haimi ei ole vielä käynyt.

– Olen saanut paljon viestejä, niin tsemppiviestejä kuin kyselyjä terveydentilasta. Oloni mukaan olen yrittänyt myös niihin kaikkiin vastata.

– Ei vamman vakavuutta heti kentällä ymmärtänyt. Olin tajuissani koko ajan ja ajattelin, että osuipa hurjasti. Adrenaliinia oli varmasti niin paljon, että halusin yrittää pelin jatkamista, mutta ei siitä tullut mitään.

Poksista kotiin mennessä sunnuntai-iltana tilanteen vakavuus alkoi hiljalleen valjeta Haimille.

– Ajattelin itsekseni, että onneksi olen nyt tässä. Jos pallo olisi tullut kaulan alueelle..., Haimi jättää lauseen kesken ja jatkaa.

– Iskut päähän yleensäkin ovat todella vaarallisia.

Jussi Lopperi

Pelaajaurallaan Haimi voitti suomenmestaruuden 2007 Hyvinkään Tahkossa.
Pelaajaurallaan Haimi voitti suomenmestaruuden 2007 Hyvinkään Tahkossa.

Lammila viuhkaan

Haimin ajatus juoksee ja hän on ollut maanantain aikana yhteydessä joukkueen jäseniin.

Tiistaina Imatran Ukonniemessä IPV:tä vastaan KPL:n pelinjohtajana toimii joukkueen kapteeni Anssi Lammila.

Jos nyt pelattaisiin playoffeja, raapisimme tietenkin Lammilan ja Toikan pelikuntoon, mutta nyt tässä tilanteessa aikalisä on fiksumpi ottaa nyt kuin pelata syyskuussa pudotuspelit rampana. — Iiro Haimi

Lammila siirtyi jo sunnuntaina ottelun toisella jaksolla ulkopelinjohtajaksi, koska jalkavaiva estää täysipainoisen pelaamisen.

– Tässä tilanteessa tämä on helpoin, luontevin ja järkevin ratkaisu. Lammilalla on pelinjohtokokemusta, hän tuntee sisäpelimerkit ja ulkopelikuviot, Haimi sanoo.

Matti Saukko ja Santeri Löppönen palaavat sairaslistalta kokoonpanoon.

Uutena pelaajana pääsarjaan KPL esittelee Santeri Soinisen (s. 2002), joka liittyy miehistöön etenijäjokeriksi.

Sunnuntaina superpesisdebyyttinsä tehnyt Jiri Joukainen (s. 2004) matkustaa joukkueen mukana Imatralle 13. pelaajana.

KPL:n oma kasvatti Soininen täyttää marraskuussa 18 vuotta ja on pelannut kuluvalla kaudella miesten suomensarjaa ja poikien Superpesistä KPL:ssä.

Lammilan lisäksi KPL:ltä puuttuvat Ville Pesu ja Sasu Toikka.

– En ole viime aikoina jaksanut enää oikein pelaajien kierrätyksestä julkisesti puhua. Emme ole vaihtaneet kokoonpanoamme vaihtamisen ilosta, vaan pakon sanelemana, koska joukkueessa on ollut vaivoja. Emme ole loukkaantumisista tietenkään isommin huudelleet. Olemme pyrkineet rakentamaan parhaan kokoonpanon joka peliin, Haimi sanoo.

Moises Garibay

Anssi Lammila on toiminut pelinjohtajana KPL:n juniorijoukkueissa. Nyt hän siirtyy pelaajasta kapteenin paikalta pelinjohtajaksi tuuratessaan Iiro Haimia.
Anssi Lammila on toiminut pelinjohtajana KPL:n juniorijoukkueissa. Nyt hän siirtyy pelaajasta kapteenin paikalta pelinjohtajaksi tuuratessaan Iiro Haimia.

Haimi ei ala spekuloida, mikä merkitys koronan poikkeusoloissa käyttöön otetulla Superpesiksen tiiviillä pelitahdilla on kouvolalaisjoukkueen loukkaantumisiin.

Sarjassa hurjastellaan 24 runkosarjaottelua kahdessa kuukaudessa.

– Kokonaisuus vaikuttaa. Yhtä lailla vammoja voisi tulla toisenlaisellakin pelitahdilla. Raskas tämä tahti ilman muuta on, ei sitä sovi kieltää, ja vammoja on muillakin joukkueilla. Jos nyt pelattaisiin playoffeja, raapisimme tietenkin Lammilan ja Toikan pelikuntoon, mutta nyt tässä tilanteessa aikalisä on fiksumpi ottaa nyt kuin pelata syyskuussa pudotuspelit rampana, Haimi sanoo.

Hienoa urheiluhenkeä

Pelottava tilanne sunnuntain ottelussa järkytti ja mykisti 1600-päisen yleisön Kouvolan pesäpallostadionilla.

Hienoa urheiluhenkeä tilanteessa oli se, että ensimmäisinä tapaturmapaikalla olivat lyöjä Rautiainen ja vierasjoukkueen JoMan huoltaja, jolla oli kakkosrajaan omalta vaihtopenkiltä lyhyempi matka kuin KPL:n taustaryhmällä kolmospuolelta.

Superpesiksessä pelaajien lyönnit ovat kovia. Mittauksissa on saatu 150–180 kilometrin tuntinopeuksia.

Haimi seisoi sunnuntaina normaalilla ulkopelinjohtajan tontilla kakkosrajan tuntumassa noin kymmenen metrin päässä lyöntipaikasta.

Miesten pesäpallo painaa 160–165 grammaa, eli se painaa saman verran kuin jääkiekko. Pallon ydin on tiiviiksi puristettua trasselia, jonka päälle kääritään lankaa. Langan päällä on kumiliuskakerros.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut