”Päätin hankkia hevosen lehti-ilmoituksen perusteella” — Kriteriumvoittajaa juhlittiin Kouvolassa

Kouvolalaiskimpan omistama ori Lewis Ale voitti yhden Suomen suurimmista ravikilpailuista. Hevonen jatkaa uraansa ulkomailla.

Hippos/Hanna Närhinen

Lewis Ale oli Kriterumin loppusuoralla ylivoimainen. Tuomas Korvenojalla oli varaa katsella taaksepäin.
Lewis Ale oli Kriterumin loppusuoralla ylivoimainen. Tuomas Korvenojalla oli varaa katsella taaksepäin.

Kouvolassa laitettiin maanantaina Magic Monday -ravien yhteydessä pöytä koreaksi. Toissa lauantaina vahvasti Kouvolaan yhteyksissä oleva lämminveriori Lewis Ale voitti erään Suomen suuripalkintoisimmista ravikilpailuista. Kolmivuotiaille Suomessa syntyneille lämminverisille rajattu Kriterium ajettiin Tampereen Teivossa, ja sen ensimmäinen palkinto oli tänä vuonna 112 500 euroa.

Lewis Alen on kasvattanut Kuusaan Virma, jonka takaa löytyy kuusankoskelainen Antti Lehtisalo. Kolmevuotiaan oriin omistajakimpassa on kymmenen osakasta. Heistä puolet on Kouvolasta. Mukana on muun muassa Valkealan hevosystäväinseuran puheenjohtaja Pekka Kaikkonen, sekä Lehtisalo itse.

— Kimppa muodostettiin varsan ollessa noin puolen vuoden ikäinen. Muistan, että jotkut osakkaat ostivat osuutensa Kymenlaakso-ajon aikaan syksyllä, Lehtisalo kertoo.

— Päätin hankkia hevosen lehti-ilmoituksen perusteella. Sen sukutaulu vakuutti minut. Osuuden hankintahinta oli varsin suuri, mutta suurvoiton myötä hoito- ja valmennusmaksuja ei enää tarvitse maksaa, yksi omistajista Ismo Koskinen toteaa.

"Itse uskoimme omaan hevoseemme"

Kaikki omistajat olivat myös paikalla Tampereella lokakuun alussa, kun Kriteriumin finaali kilpailtiin. Lewis Ale oli sairastellut loppukesästä, mutta voitti kuitenkin Kriteriumin karsinnan syyskuussa.

— Lewis Ale oli yksi kolmesta ennakkosuosikista. Mutta niistä kolmesta se oli vasta se viimeinen. Meidän omistajien odotukset olivat kovat, voidaan jopa sanoa, että odottavan varmat, Koskinen muistelee.

Lähdössä ykkössuosikki Marrakesh rattaillaan legenda Jorma Kontio kiilasi kakkossuosikki Graceful Swampin laukalle. Graceful Swampin kisa pilaantui siihen, eikä Marrakesh ollut aivan ennakko-odotuksien arvoinen. Lewis Ale irtosi lopulta helppoon voittoon 2600 metrin matkalla.

Spekulointia voi jatkaa vaikka maailman loppuun siitä, miten olisi käynyt jos Graceful Swamp ei olisi laukannut. — Ismo Koskinen

— Spekulointia voi jatkaa vaikka maailman loppuun siitä, miten olisi käynyt jos Graceful Swamp ei olisi laukannut. Itse uskoimme omaan hevoseemme, Ismo Koskinen pohtii.

Spekulaatiot olivat humpuukia

Asiantuntijat spekuloivat ennen Kriteriumia, ettei Lewis Ale ole pitkien eli yli kahden kilometrin matkojen hevonen. Viimeistään Kriterium-voitolla Lewis Ale osoitti spekuloinnit humpuukiksi. Hevonen ei itse asiassa ole koskaan vielä kilpaillut lyhyellä mailin matkalla. Nyt sekin on edessä, ja kaiken lisäksi ulkomailla.

— Antti Lehtisalo ja Tuomas Korvenoja päättävät yhdessä hevosen kilpailuttamisesta, ja kimpalla on täysi luotto heihin. Seuraavaksi kilpailuksi on päätetty kolmevuotiaiden suurkilpailu Orsi Magnelli Italiassa 1. marraskuuta. Siellä ajetaan samana päivänä ensin mailin alkukilpailu ja sitten mailin finaali, Koskinen kertoo.

Kimppalaiset varailevat jo lentolippuja Italiaan Torinossa ajettavaa kilpailua silmällä pitäen. Kävi miten kävi, Lewis Alen matka jatkuu Italiasta Ranskan Normandiaan, valmentaja Korvenojan Ranskan tukikohtaan. Siellä on hyvä valmistautua ensi vuoden koitoksiin, kuten nelivuotiaiden Suomen ykköskisaan, Suureen Suomalaiseen Derbyyn.

Lewis Ale

Lämminverinen ori, syntynyt 1. huhtikuuta 2015.

Isä Andover Hall, emä Ripley, emänisä Ride The Night.

Kasvattaja Kuusaan Virma Kuusankoskelta.

Omistaja Lewis Ale Stable, joka jakautuu kymmeneen osuuteen. Niistä puolet kuuluu kouvolalaisille.

Voittanut seitsemästä lähdöstä kuusi, voittosumma 139917 euroa.

Valmentaja Tuomas Korvenoja.

Satu Pitkänen

Lewis Alen omistajat kokoontuivat maanantaina Kouvolaan tarjoamaan kakkukahvit suurvoiton kunniaksi.
Lewis Alen omistajat kokoontuivat maanantaina Kouvolaan tarjoamaan kakkukahvit suurvoiton kunniaksi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut