Thomas Gipson III palaa Kouvoihin — Korisliigan taulukossa ylöspäin mielivä kouvolalaisjoukkue saa loppukaudeksi tutun miehen avukseen

26-vuotias sentteri on aikaisemmin pelannut Kouvoissa kausilla 2015—16 ja 2017—18 yhteensä 92 ottelua.

Jussi Lopperi

Thomas Gipsonin ensimmäinen Kouvolan visiitti kaudella 2015—16 päättyi ikimuistoisesti mestaruusjuhliin.
Thomas Gipsonin ensimmäinen Kouvolan visiitti kaudella 2015—16 päättyi ikimuistoisesti mestaruusjuhliin.

Korisliigassa seitsemäntenä oleva Kouvot on solminut kauden loppuun ulottuvan pelaajasopimuksen tutun miehen kanssa.

Sentterin paikalla viihtyvä 201-senttinen voimapesä Thomas Gipson III saapuu Kouvoihin pelaamaan jo kolmannen kerran.

Jos haluamme oikeasti pelata sijoituksesta neljän parhaan joukossa, meidän oli reagoitava. — Jyri Lehtonen

26-vuotias Thomas Gipson on aikaisemmin pelannut Kouvoissa kausilla 2015—16 ja 2017—18 yhteensä 92 ottelua. Ensimmäisellä Kouvolan-visiitillä kausi päättyi mestaruusjuhliin.

Gipson on viimeistellyt pelaamissaan otteluissa keskimäärin 14,5 pistettä ja napannut 8,7 levypalloa. Jälkimmäisellä kaudella korinalusjärkäleen tehot olivat 16,3/9,4/2,5 teholukeman ollessa 20,2.

Aloitti kauden Turkissa

Dallasissa syntynyt ja siellä edelleen asuva Gipson on pelannut Korisliigan lisäksi ammattilaisena Meksikossa, Ranskassa, Ukrainassa ja Panamassa.

Kuluvan kauden Gipson aloitti Turkin toiseksi ylimmällä sarjatasolla, jossa hän viimeisteli 12 pelaamassaan ottelussa tehot 18,9/9,2/2,3 keskimäärin 26 minuutin peliajalla. Turkissa sentteri pelasi viimeisen ottelunsa joulukuun lopulla.

— Minä ja vaimoni olemme molemmat erittäin innoissamme paluusta Kouvolaan. Odotan joukkueemme etenevän pudotuspeleihin ja sen jälkeen tavoitteena on vain mestaruus, kommentoi Gipson kolmatta visiittiään.

”Asiat liikahtivat nopeasti”

Päävalmentaja Jyri Lehtonen myöntää, että Kouvoilla on kauden aikana ollut vaikeuksia fyysisiä kärkijoukkueita vastaan korin läheisyydessä.

— Kun tuttu mies oli vapaana, niin asiat liikahtivat nopeasti. Siirrymme varmasti enemmän kohti viime kauden pelitapaamme, jossa palloa toimitetaan hyökkäysten alussa sisään Thomas Gipsonille ja Brian Asburylle, Lehtonen arvelee.

Lehtosen mukaan myös Ilmari Toikkasen loukkaantuminen on vaikeuttanut Kouvojen tilannetta.

— Jos haluamme oikeasti pelata sijoituksesta neljän parhaan joukossa, meidän oli reagoitava.

Luetuimmat

Kommentoidut