Kouvola pitää pintansa kansainvälisellä painikartalla — Herman Kare -turnauksessa kilpailee lauantaina pitkästä aikaa kaksi Kouvolan omaa painijaa

Suomessa on Herman Kareen lisäksi enää yksi kansainvälinen painiturnaus.

Jussi Lopperi

Lahden Ahkeran Arvi Savolainen (vasemmalla) puolustaa Herman Kare -turnauksessa viimevuotista sarjavoittoaan.
Lahden Ahkeran Arvi Savolainen (vasemmalla) puolustaa Herman Kare -turnauksessa viimevuotista sarjavoittoaan.

Kouvolassa järjestettävä Herman Kare -turnaus on säilyttänyt asemansa tärkeänä kansainvälisenä painikilpailuna.

Suomessa on Herman Kareen lisäksi enää yksi kansainvälinen painiturnaus, Arvo Haavisto -turnaus Ilmajoella. Vantaan Painicup kaatui talousongelmien takia.

Herman Kare -turnaus väännetään juhlavasti 40. kerran.

Lauantaina Mansikka-ahon hallissa Herman Kare -turnaus väännetään juhlavasti 40. kerran. Kouvolan Painijoiden (KoPa) puheenjohtaja Timo Pahkala iloitsee siitä, että turnaus on viime vuosina saatu uuteen loistoon pienen notkahduksen jälkeen. Järjestelytoimikunnan kokoonpano uusittiin kuutisen vuotta sitten, ja siitä lähtien järjestelyissä on otettu suuria harppauksia ammattimaisuuteen.

— Vantaa-cupin poistumisen jälkeen meidän turnauksellamme on entistä enemmän arvoa. Ei tämänkään turnauksen pystyssä pysyminen ole itsestäänselvyys. Hyvällä mielellä on viime vuodet tehty kovasti töitä, ja samalla linjalla jatketaan, Pahkala sanoo.

Pahkalasta tulee kilpailunjohtaja vuoden kuluttua. Tänä vuonna puikoissa jatkaa kuudetta kertaa peräkkäin Marko Sillanpää.

KoPa kantaa järjestelyissä päävastuun, mutta turnaus on yhä kouvolalaisseurojen yhteinen voimannäyte. Talkootöissä on mukana väkeä Voikkaan Viestistä, Voikkaan Urheilu-Veikoista, Pilkanmaan Pilkkeestä ja Myllykosken Kilpa-Veikoista.

Kansainvälisten turnausten järjestäjät ovat vieraanvaraisia

Yksipäiväisen turnauksen budjetti on noin 30 000 euroa, josta Kouvolan kaupungin panos on kolmasosa.

KoPa noudattaa kansainvälistä käytäntöä ja maksaa kaikkien ulkomailta tulevien joukkueiden ylläpidon. Heille järjestetään kuljetukset Kouvola—Helsinki-välillä, eikä ulkomaalaispainijoilta peritä edelleenkään erillistä kilpailumaksua.

Jussi Lopperi

Lauantaina Mansikka-ahon hallissa Herman Kare -turnaus väännetään juhlavasti 40. kerran. Ilmoittautuneita painijoita on 91.

— Voisihan maksu olla, mutta se kyllä karsisi tänne tulevien määrää tuntuvasti, Pahkala sanoo.

Pahkala sanoo, että vieraanvaraisuudessa tehdään hyvää itse lajille. Kun Suomen maajoukkue menee ulkomaille, se saa samalla tavalla lämmintä kohtelua, eivätkä kulut tule suomalaisten maksettavaksi.

Pahkala odottaa kisoihin noin 70 painijaa, vaikka ilmoittautuneita on 91. Aiemmat vuodet ovat osoittaneet, että punnitukseen osallistuu lopulta noin kaksikymmentä urheilijaa vähemmän kuin nimiä on kertynyt listalle. Viime vuonna kilpailuihin ilmoittautui 75 painijaa, mutta vaa’alla kävi 52.

Suomen lisäksi edustettuna on kahdeksan maata: Viro, Liettua, Venäjä, Norja, Ukraina, Tadzikistan, Portugali ja Kreikka.

Nurmon Jymyn Rami Hietaniemi, 36, on yksi seuratuimmista painijoista. Moninkertainen Suomen mestari tavoittelee urallaan vielä Tokion olympialaisiin 2020. Hietaniemi saavutti MM-pronssia 2011 ja EM-hopeaa 2014. Kouvolassa hän painii 87-kiloisten sarjassa, jossa on odotettavissa konkarin ja nuoren tähden tiukka kohtaaminen. Ilmajoen Toni Metsomäki otti 23-vuotiaiden MM-pronssia 2017.

EM-pronssimitalisti Elias Kuosmasen ja nuorten maailmanmestari Arvi Savolaisen mittelö jää toteutumatta. Kuosmanen kärsii kylkivammasta, joka tuli Arvo Haavisto -turnauksessa. Maajoukkuevalmentaja Juha Lappalaisen mukaan Kuosmanen harjoittelee jo, mutta vamma estää kilpaottelut.

Lahden Ahkeraa edustava Savolainen on kuuma nimi. Hän voitti viime vuonna kreikkalais-roomalaisen painin nuorten MM-kultaa ensimmäisenä suomalaisena.

Kimmo Brandt

Arvi Savolainen voitti viime vuonna kreikkalais-roomalaisen painin nuorten MM-kultaa ensimmäisenä suomalaisena.

Kouvolan Painijoilta kaksi omaa edustajaa

Herman Kare -turnauksessa ei ole pitkään aikaan kilpaillut Kouvolan omia painijoita. Tänä vuonna asia korjaantuu, kun KoPan Vili Sillanpää (77-kiloiset) ja Eero Sillanpää (72-kiloiset) siirtyvät omasta lajistaan vapaapainista kotikisan ajaksi kreikkalais-roomalaiseen.

— Vapaapainin SM-kisat ovat yleensä olleet lähellä Herman Karea, mutta tällä kertaa ne pidetään vasta huhtikuussa. Vapaapainista on ehkä helpompi tulla krekoon kuin toisinpäin, Pahkala arvioi.

Pahkala toivoo nousua yleisömäärään, joka on viime vuosina pyörinyt noin 300:n paikkeilla. Pahkalan mukaan Manskari soveltuu erittäin hyvin painikilpailun tapahtumapaikaksi.

Herman Kare -tapahtuman lämmittelynä Mansikka-ahon hallissa järjestetään perjantaina koulutus, jossa käsitellään voimisteluharjoittelua urheiluvalmennuksen tukena. Maksuttoman ja avoimen koulutuksen järjestää Kouvolan urheiluakatemia. Kouluttajana toimii Kotkan Telinevoimistelijoiden päävalmentaja Mikko Paavola.

AOP/Timo Korhonen

Vuoden 2017 tangokuningatar, kouvolalainen Aino Niemi esiintyy Herman Kare -turnauksen avajaisissa.

Painilla pitkät perinteet Kouvolassa

Ensimmäinen kansallinen painikilpailu järjestettiin Kouvolassa 1904 ja SM-kilpailut 1923.

Kouvolan Loppiaispaineja järjestettiin 1925—1939 ja taas vuodesta 1948.

Vääpeli Herman Kare (1896—1973) elvytti painiseuran Kouvolassa. Kare siirtyi Kouvolan varuskuntaan Kannaksella haavoittumisensa jälkeen.

Turnaus alkaa Mansikka-ahon hallissa lauantaina kello 10.30. Avajaiset pidetään kello 16.30, ja kello 17 alkavat finaalit.

Avajaisissa esiintyvät Black Diamond Cheerleaders ja tangokuningatar Aino Niemi.

Kreikkalais-roomalaisen painin sarjat turnauksessa ovat 60, 67, 72, 77, 82, 87, 97 ja 130 kiloa.

Yle näyttää turnauksesta jälkilähetyksen TV2:ssa sunnuntaina kello 20.35.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat