Esa Holopainen oli pikkujoulutunnelmissa — KooKoon raviliigavarsa Fruttifero Luca lunasti kilpailuluvan

Kouvolan raviradan ohjastajaliigaa jälleen johtavalla Esa Holopaisella oli sunnuntaina kolmen voiton päivä.

Satu Pitkänen

Fruttifero Lucan suoritusta koelähdössä kehuttiin tyylikkääksi ja vauhdikkaaksi. Ohjastaja Marko Heikari oli pukeutunut KooKoon väreihin.
Fruttifero Lucan suoritusta koelähdössä kehuttiin tyylikkääksi ja vauhdikkaaksi. Ohjastaja Marko Heikari oli pukeutunut KooKoon väreihin.

Kouvolan Toto5-ravit saatiin alkuun jo päivänvalossa, kun eläinten jouluun liittyen ponilähdöt ajettiin puolenpäivän jälkeen. Niistä kotivoiton sai monté-lähdössä Nina Hännisen valmentama A-poni Jive, joka oli saanut selkäänsä mäntsäläläisen Bea-Noora Kyynäräisen.

Päivän odotetuin lähtö lie kuitenkin ollut koelähtö, jossa kilpailulupaa lunastamassa oli KooKoon raviliigavarsa Fruttifero Luca. Suoritus sujui kaksivuotiaalta ruunalta mallikkaasti, ja aikaraja alittui reilusti, vaikka märän kelin takia ratahyvitystä oli kaksi sekuntia. Jäipä taakse jopa kaksi 20 metrin etumatkalta startannutta kilpakumppania.

Päivän ohjastajanimi oli Esa Holopainen, jonka ensimmäisen voiton toi Jukolan Justiina. Holopainen istui Justiinan rattaille ohjastajanvaihdoksen myötä, sai pidettyä tamman ravilla ja johti lähtöä alusta loppuun.

Holopainen vahvisti johtoaan

Toto5-pelin ensimmäinen kohde oli Hilin Ihmeen heiniä. Amanda Mutelin valmentamaa tammaa ohjasti Juha-Pekka Ahonen. Voitto oli helpon oloinen, vaikka Hilin Ihme joutui taivaltamaan osan matkaa kolmatta rataa.

Toisessa kohteessa voittajakehässä nähtiin jälleen Esa Holopainen. Tällä kertaa ajokkina oli Ripasso Classico, joka oli viime starteissaan kärsinyt epäonnesta. Kuuden hevosen lähdössä parhaiten matkaan kiihdytti Juha Puhtimäen ohjastama Johnny Flame, joka kuitenkin menetti pelinsä laukattuaan Ripasso Classicon hakiessa siltä keulat. Ripasso Classico hallitsi lähtöä loppuun asti. Puhtimäki oli päivän viimeisessä lähdössä lähellä ohjastajauransa avausvoittoa, mutta maalikameran kuvasta voittajaksi todettiin Miss Jaybird.

Esa Holopainen vahvisti Kouvolan ajajaliigan johtoaan kolmannessa T5-lähdössä. Suosikki Hazelhen Hermes lähestyi loppusuoralla piikkipaikalla juossutta Menthaa, mutta asiaa ohi Holopaisen omasta valmennettavasta ei ollut.

O-Ren Ishii vei Elimäki-ajon

Kotiradan voittaja Je T’aime Zon ei juuri nostanut Toto5-pelin arvoa. Juha Utala pärjäsi temperamenttisen tamman kanssa, ja se kurotti niukasti ohi hyvin vastanneen Rebel Racen. Rivejä karsi eniten päätöslähdön Elitloppet ohjastajanaan Mikko Jokiaho. Silloin tällöin yllättävän ruunan voiton myötä Toto5-arvoksi tuli 557,50 euroa.

Kotiradalle saatiin menestystä myös Toto5-pelin ulkopuolella, kun Elimäki-ajoksi nimetyn tammalähdön voitti Marko Redsvenin suojatti O-Ren Ishii. Tallikaveri Bang Rajan oli puolestaan toinen Jaala-ajossa.