KooKoon seitsemän ottelun tappioputki katkesi — Jan-Mikael Juutilainen ohjasi luistimen terällä vasta kauden toisen maalinsa Jukurit-ottelussa

Lumikki Haaja

KooKoon Jan-Mikael Juutilaiselle voittomaalin tekeminen oli helpottava kokemus, sillä pitkän linjan kookoolaisen kausi on ollut vaikea. 
KooKoon Jan-Mikael Juutilaiselle voittomaalin tekeminen oli helpottava kokemus, sillä pitkän linjan kookoolaisen kausi on ollut vaikea. 

KooKoon tunnussanat sisua ja sydäntä tulivat mainiolla tavalla julisteesta kaukaloon keskiviikkona hankalassa tilanteessa. Seitsemän kertaa peräkkäin jääkiekon Liigassa hävinnyt kouvolalaisjoukkue joutui Mikkelin Jukureita vastaan ensimmäiselle erätauolle Turo Asplundin, Teemu Suhosen ja Zach Budishin maaleilla 0—3-tappioasemassa. Tinkimättömällä taistelulla KooKoo kimmersi kuitenkin voittoon 5—4 (0—3, 3—0, 2—1) Kouvolan jäähallissa.

Joulukuun 1. päivänä KooKoo voitti Jukurit Kouvolassa, mutta eksyi sen jälkeen omaa tehottomuuttaan ottamaan kärsään seitsemästi. KooKoo oli tehnyt viidessä edellisessä ottelussaan yhteensä vain kaksi maalia, mutta mikkeliläistä viikinkiheimoa vastaan onnistujia vyöryi takakenttiä myöten. KooKoo aloitti maalinteon vasta 33. minuutilla, mutta keskiviikkona se ei ollut liian myöhäinen aika startata.

Samankaltaisia maaleja molempiin päihin

Joukkueet latoivat 4—4-numeroihin saakka samankaltaisia maaleja: ylivoimalla, aloitusvoitosta, suorasta hyökkäyksestä ja pelaajaruuhkasta.

KooKoo sai sairastuvalta pelaajia takaisin, ja heistä Jan-Mikael Juutilainen (1+0), Michael Keränen (0+2) ja Jyri Niemi (0+1) napsivat heti herkullisia tehopisteitä. Juutilainen teki voittomaalin ajassa 54.08, kun Niemen siniviivalta lähettämä lämäri otti kimmokkeen Juutilaisen luistimen terästä ja kiekko painui Sami Rajaniemen (21/26 torjuntaa) verkkoon.

— Ei tehnyt onneksi kipeää, kun osui terään. Jykältä (Niemi) tuli välitön palaute, että miten voi tehdä maalin ilman mailaa, Juutilainen vitsaili kauden toisesta osumastaan.

Kesällä 2012 Kouvolaan siirtyneelle Juutilaiselle kuudes kausi KooKoossa on ollut vaikea. Harjoituspelissä sattunut loukkaantuminen vei kesätreeneissä tehdyn pohjan pois, eikä tiiviiseen ottelurytmiin ollut sen jälkeen simppeliä päästä kiinni.

— Minua on koeteltu ja koko joukkuetta on koeteltu. Kelkkaa ei ole tappioputkessa helppo kääntää. Palaveria pidetään ja mietitään, mikä mättää, mutta helppoa lääkettä ei ole olemassa. Tällainen 0—3-tilanteesta nouseminen ja voittaminen kotona antaa kyllä paljon itseluottamusta rakentaa hyvää uutta vuotta, Juutilainen summasi.

Omat kasvatit tehoilla

KooKoon omista kasvateista Sami Tamminen (1+0) teki kotijoukkueen avausmaalin ja Arttu Pelli (1+0) runnoi 4—4-tasoituksen. Tammisen maali tuli kolmannen KooKoo-kasvatin Mikko Virtasen aloitusvoitosta, ja oli siten harvinaista herkkua KooKoolle, jolla on ollut tällä kaudella ongelmia aloituspisteissä.

— Kyllä me aloitustilastoissa tappiolla ollaan, kun koko kautta katsellaan, mutta koko ajan niitäkin kovasti treenataan. Uusi sääntö teki aloittamisesta entistä tiukempaa, eli silmä-käsikoordinaatiota ja voimaa kysytään ihan tosissaan, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi.

Tanskalaispuolustaja Emil Kristensen oli alkukaudesta tehopakkaus (syys- ja lokakuu yhteensä 4+5=9). Marras- ja joulukuussa (0+2) piteli hiljaista, joten Keräsen namusyötöstä tehty 2—3-kavennus teki gutaa.

Miikka Pitkänen katseli jäähyltä Jukurien avausmaalia ja taipui 0—2-maaliin johtaneessa aloituksessa Markku Flinckille. Siksi hänelle oli mannaa tasoittaa peli toisen erän viimeisellä minuutilla läpiajosta, jonka käynnisti Toni Kähkönen.

Pitkänen teki neljän viime kauden aikana KalPassa yhteensä kahdeksan maalia. KooKoossa reppu on soinut jo yhdeksän kertaa.

Maalivahti Juha Järvenpää (3/6 torjuntaa) vaihdettiin toisessa peräkkäisessä kotiottelussa kesken pelin Samu Perhoseen (16/17 torjuntaa). Tuokkola ei osoitellut sormella luottovahtiaan, varsinkin kun avausmaali livahti oman puolustajan Jake Newtonin jalasta ja toinen kaappi tuli aloitustappiosta. Perhonen taas kuuluu siihen suureen KooKoo-pelaajien joukkoon, jota kohtasi syyskaudella loukkaantuminen ja pitkä poissaolo.

— Järkkäri (Järvenpää) on ollut selkärankamme ja mahdollistanut meille voittamisen joka ilta. Ja tulee mahdollistamaan tästä eteenpäinkin, Tuokkola sanoi.

Fanilla 400 KooKoo-peliä peräkkäin

Ottelun aloituskiekon pudotti Miika Pääkkönen, joka on KooKoo-fanina seurannut paikan päällä 400 ottelua peräkkäin.

— Ihailtavaa sitoutumista oman jengin eteen. Eikä ole ihan ilmainen harrastus, mutta voisi sitä hullumpiakin asioita tehdä, Tuokkola lähetti terveisensä fanikatsomoon.

Luetuimmat