KHS:n Lauri Lepistö matkustaa sittenkin Saksan Oberstdorfiin – "Mielelläni lähtisin MM-kisoihin niin, että olisi varmasti startti tiedossa"

Jorma Kärkkäinen / All Over Press

KHS:n Lauri Lepistö valittiin Suomen MM-joukkueeseen. Lepistö otti sunnuntaina Pyhäjärvellä sprinttihiihdon SM-pronssia.
KHS:n Lauri Lepistö valittiin Suomen MM-joukkueeseen. Lepistö otti sunnuntaina Pyhäjärvellä sprinttihiihdon SM-pronssia.

Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö edustaa Suomea Saksan Oberstdorfissa 23. helmikuuta–7. maaliskuuta kisattavissa pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa. Lepistö ilahtui valinnasta, mutta ei kuitenkaan lähtenyt paukuttelemaan henkseleitään.

– Mielelläni lähtisin MM-kisoihin niin, että olisi varmasti startti tiedossa, Lepistö tuumi.

Lepistö saavutti sunnuntaina Pyhäjärven SM-hiihdoissa sprintissä pronssia, mutta oli vielä kisan jälkeen pessimistinen MM-valintojen suhteen.

– Tarkoitus oli lähteä kilpailemaan Ruotsiin Bodeniin, koska kisoja ei oikein ole kotimaassa. Nyt sitten vain perustreeniä, ei liikaa, eikä liian vähän.

Lepistö sanoo olevansa valmis, jos mahdollisuus starttiin tulee MM-kisoissa.

– Sprintissä olen ainakin ensimmäinen varamies. Mahdollisesti loppukisojen ajan myös.

– Tottakai sprintissä on parhaat mahdollisuudet eli sitä kärkytään.

Roponen kiilasi naisten joukkueeseen

Suomen maastohiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen kertoi, että joukkue rakennettiin matkakohtaisesti.

Tottakai sprintissä on parhaat mahdollisuudet eli sitä kärkytään. — Lauri Lepistö

– Eli katsottiin, kuka mitäkin matkaa hiihtää. Sen mukaisesti joukkueen koko rakentui ja lisäksi tarvittiin myös varahiihtäjä pitkälle kiertueelle, Pasanen sanoi hiihtoliiton tiedotteessa.

Miesten viestijoukkueeksi on muodostumassa Salpausselän maailmancupissa toiseksi taistellut kvartetti Iivo Niskanen, Joni Mäki, Perttu Hyvärinen ja Ristomatti Hakola.

Heidän ja Lauri Lepistön lisäksi kisakoneeseen nousevat myös Juho Mikkonen, Markus Vuorela ja Lauri Vuorinen.

Lauantaina naisten vapaan kympin SM-kultaa voittanut Riitta-Liisa Roponen, 42, hiihti mukaan MM-joukkueeseen ja tuo yhden vaihtoehdon muun muassa naisten viestijoukkueeseen Kerttu Niskasen puuttuessa.

Krista Pärmäkosken ja Riitta-Liisa Roposen lisäksi naisista mukaan nimettiin Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Laura Mononen ja Vilma Nissinen.

Yhdistetyssä yksi paikka auki

Suomen joukkue nimettiin kisoihin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Mukana on 16 maastohiihtäjää, kahdeksan mäkihyppääjää sekä yksi kotiinjäävä varahyppääjä ja neljä yhdistetyn urheilijaa.

Yhdistettyyn nimetään viides kisapaikalle lähtevä urheilija ensi perjantaina Kuopion leiriviikon päätteeksi.

MM-kilpailujen ohjelmassa on ensimmäistä kertaa myös naisten yhdistetty. Suomen nuori joukkue ei vielä tällä kertaa osallistu MM-kisoihin, vaan on kartuttanut kokemusta nuorten arvokilpailuissa kansainvälisten cupien ohella.

Valinnat

Suomen joukkue Saksan Oberstdorfissa 23. helmikuuta–7. maaliskuuta käytäviin pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuihin:

Maastohiihto:

Miehet: Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Lauri Lepistö, Juho Mikkonen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen.

Naiset: Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Vilma Nissinen, Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen.

Mäkihyppy:

Miehet: Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen. Kotiinjäävä varahyppääjä: Arttu Pohjola.

Naiset: Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho, Julia Tervahartiala.

Yhdistetty:

Miehet: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa, Perttu Reponen.

Yhdistetyn viides urheilija valitaan Kuopiossa järjestettävän valmistautumisleirin päätteeksi 19. helmikuuta.