Lassi Haimi ponnisti Kouvolasta suomenmestariksi ja maajoukkueeseen — 15-vuotias uimari harjoittelee kovaa ja tähtää olympiafinaaliin

Kouvolasta lähtöisin oleva Haimi nappasi 18-vuotiaiden sarjassa SM-kultaa, vaikka on vasta 15-vuotias.

Päivi Soininen

Lassi Haimilla on harjoituksissa hauskaa, sillä valmentajien kanssa voi vitsailla.
Lassi Haimilla on harjoituksissa hauskaa, sillä valmentajien kanssa voi vitsailla.

Nuorten 200 metrin vapaauinnin SM-kulta ajalla 1.58,52. Samoissa kisoissa nuorten 4x200 metrin viestin hopeaa ja 4x100 metrin viestin kultaa. Kahdeksan mitalia ikäkausimestaruuskisoista ja uusi ikäluokan ennätys 200 metrin vapaauinnista.

Siinä vain osa kouvolalaislähtöisen Lassi Haimin saavutuksista.

15-vuotias aloitti uinnin Kouvolan Uimareissa, mutta muutti kaksi vuotta sitten Helsinkiin. Seuraksi vaihtui Helsingfors Simsällskap ja kouluksi Lauttasaaren yhteiskoulun uintiluokka.

Kesä-heinäkuun vaihteessa kouvolalainen kilpaili pitkän radan SM- ja nuorten SM-uinneissa Jyväskylässä. Hän voitti kaksi SM-kultaa ja hopean, vaikka kilpaili 18-vuotiaiden poikien sarjassa.

Haimin mukaan kisoissa oli kova taso.

— Siellä olivat Suomen parhaat. Aamulla kisattiin alkuerät. Jos ui tarpeeksi hyvin pääsi mukaan illalla käytävään aikuisten finaaliin.

Voittouintiaan hän kuvailee rennoksi ja jopa helpoksi.

Kesäkuussa käydyistä ikäkausimestaruuskisoista Haimi otti kahdeksan mitalia. 200 metrin vapaauinnista tuli ikäkausimestaruus ja uusi ikäkausiennätys 1.58,44. Vyölle kertyi myös 4x100 metrin vapaan viestikultaa, kaksi hopeaa, neljä pronssia ja yksi nelossija.

Tavoitteet korkealla

Haimi osallistui ensimmäisiin uintikilpailuihinsa vuonna 2013. Hän harrasti myös salibandya, mutta lajivalinta piti tehdä, kun elämä muuttui harjoituksista toisiin juoksemiseksi.

— Kävin aina ensin uimassa ja sitten pelaamassa salibandya. Valitsin jostain syystä uinnin.

Haimin mukaan Kouvolassa on hyvä uimahalli ja hyvätasoisia uimareita. Käteen jäi myös tärkeitä oppeja.

— Opin paljon siitä, miten treenataan oikein ja keskitytään kisoissa, hän kiittelee.

Kouvolalaisen tavoitteet ovat korkealla, sillä kipinä uintiin syttyi arvokisoja katselemalla.

— Katsoin Rion olympialaisia ja mietin voisinko itsekin jonain päivänä uida olympiafinaalissa. Se on edelleen tavoitteeni.

Katsoin Rion olympialaisia ja mietin voisinko itsekin jonain päivänä uida olympiafinaalissa. — Lassi Haimi

Treeneissä mennään kovaa

Helsingfors Simsällskapissa on noin 500 uimaria. Haimin ryhmässä on mukana ikäluokan parhaimpia poikauimareita.

— Harjoitukset ovat kovan tason takia rankkoja. Pitää uida kovaa, jos haluaa pärjätä edes treeneissä.

Uimaluokka mahdollistaa tiheän harjoittelun, sillä kouluajalla pääsee harjoittelemaan neljästi viikossa. Sunnuntai on Haimin vapaapäivä.

— Harjoittelen yhdeksän kertaa viikossa, kolmena päivänä on kahdet harjoitukset. Harjoituksissa on kuntopiiriä tai jumppaa, noin kaksi tuntia on uintia.

Haaveena Pohjoismaiden mitali

Haimi valittiin syksyllä 2016 ensimmäistä kertaa 11—13-vuotiaiden poikien rollojoukkueeseen, jonka tavoitteena on valmistaa maajoukkueeseen. Vuotta myöhemmin hän menestyi hyvin ikäkausimestaruuskisoissa ja pääsi maajoukkueeseen.

Pian edessä ovat Pohjoismaiden ikäkausimestaruusuinnit.

— Tavoitteena on ottaa mitaleita ja tehdä kovia aikoja. 200 metrin vapaauinnista on ainakin haaveissa saada mitali.

Tulevana kesänä tavoitteena ovat vieläkin isommat kisat.

— Ensi vuonna päätavoitteeni on päästä kesällä Bakuun nuorten EM-olympiafestivaaliin, Haimi sanoo.

Lassi Haimi

Ikä: 15
Seura: Helsinki Simsällskap eli Simmis
Valmentaja: Santu Pavlidi
Lempiruoka: Jotain missä on proteiinia.
Vapaa-aika: Harjoitusten ja koulun jälkeen ehdin vain syödä ja nukkua.
Tavoite: Bakussa nuorten olympiafestivaali ja tulevaisuudessa olympiafinaali.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut