Hyvää joukkuehenkeä kehuva KooKoon ex-kapteeni Ari Vallin ei kohota Jussi Ahokasta erikseen jalustalle – "Valmentaja ei vaadi, peli ja vieruskaverit vaativat"

Jussi Lopperi

Ari Vallin pelasi KooKoon kapteenina liigakaudella 2015-16.
Ari Vallin pelasi KooKoon kapteenina liigakaudella 2015-16.

Telian liiga-asiantuntija Ari Vallin ei osannut ennen kauden alkua odottaa, että KooKoo pelaa sarjataulukossa kärkikuusikossa.

Vallin sanoo, että paperilla KooKoon joukkue heikkeni viime kaudesta merkittävästi.

– Etenkin hyökkäyspäästä oli lähtijöitä. Valmentaja vaihtui ja hankittiin paljon ulkomaalaisia. Siinä oli useita muutoksia viime kaudesta.

Vallinin mainitsemista hyökkäyspään lähtijöistä kovimmat olivat Malte Strömwall, Miikka Pitkänen ja Toni Kähkönen. Kolmikosta Kähkönen palasi KooKoohon kesken kuluvan kauden ja on latonut tehot 10+3=13.

Vallin huomauttaa, että tällä kaudella KooKoo pystyy haastamaan vastustajista kenet tahansa. Joukkueen tiivis viisikkopeli on kaiken perusta. Vallin käyttää sanontaa, että KooKoon pelaajat eivät varasta peliltä.

– Syksyllä oli pari peliä, joissa meni seitsemän maalia omiin. Sen jälkeen joukkue tiivisti otettaan.

Yksinkertaisuutta ja hyvä tiimi

Päävalmentaja Jussi Ahokasta Vallin ei kohota erikseen jalustalle. Asiantuntija toki alleviivaa, että päävalmentaja voi yhtenä joukkueen jäsenistä vaikuttaa meneillään olevaan myönteiseen muutokseen KooKoossa.

– Jos tätä kysyy Ahokkaalta itseltään, hän alkaa puhua pelin yksinkertaisuudesta ja ympärillä olevasta hyvästä tiimistä. Näin se tietysti onkin. Valmentaja on luonut pelaajille sopivan simppelit systeemit. Ahokas ei ole tarvinnut sellaista honeymoonia, jota monet muut uudet valmentajat tarvitsevat.

Vallinin mukaan Ahokkaan johtamassa valmennustiimissä Mikko Heiskasen, Jukka Ahon ja Kari Lehtosen roolitukset ovat selkeät. Tämä tekee yhteistyöstä sujuvaa.

Vallin korostaa myös KooKoon kokeneiden ja johtavien pelaajien asemaa. Juha-Pekka Haataja, Alexander Bonsaksen, Kim Strömberg ja Oskari Manninen muodostavat kapteeniston ja toteuttavat rooliin kuuluvia tehtäviä eittämättä mukisematta.

Lukas Pearsall

Ari Vallin ja Ryan O'Connor olivat tärkeitä puolustajia KooKoon tulokaskaudella.
Ari Vallin ja Ryan O'Connor olivat tärkeitä puolustajia KooKoon tulokaskaudella.

– Valmentaja ei vaadi. Peli ja vieruskaverit vaativat, Vallin kiteyttää.

Vallinin mukaan KooKoon kuluvan kauden peliesityksissä näkyy nimenomaan yksinkertaisuus. Vanha sanonta yksinkertainen on kaunista pätee KooKoohon, kun katsotaan pistesaraketta ja sarjasijoitusta.

– Jääkiekko on pelinä muuttunut, mutta tietyt lainalaisuudet ovat säilyneet samoina kymmeniä vuosia. Tiivis viisikkopeli ja oikealta puolelta puolustaminen ovat asioita, jotka ovat ja pysyvät.

Playoff-paikka oli lähellä tulokaskaudella

Tapparan kasvatti Vallin, 41, lopetti pelaajauransa keväällä 2016. Hän siirtyi KooKoohon Oulun Kärpistä kuusinkertaisena liigamestarina.

Vallinin palkintokokoelmassa on myös SHL-mestaruus Ruotsista ja 20-vuotiaiden MM-kulta kotikisoista 1998.

KooKoon kapteenina Vallin oli lähellä tehdä seurahistoriaa seuran uuden liiga-aikakauden tulokaskaudella. KooKoo keräsi 78 pistettä ja sijoittui 11:nneksi. Sport meni viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin 83 pinnan potilla.

Kuluvan kauden joukkuehengessä voi nähdä jotain samaa kuin Vallinin kipparoimassa KooKoossa, jota tähdittivät Haataja, Josh Green, Jarkko Malinen, Ryan O'Connor ja Mikko Lehtonen.