MyPa jäi edelleen nollakerhoon – "Meillä on joukkueessa pelaajia, jotka eivät tällä hetkellä ole 90 minuutin kunnossa"

Maalivahti Tomas Turunen pelasti kouvolalaiset selkäsaunalta Pietarsaaressa.

Lukas Pearsall

Taitava Nathael Ishii loi Pietarsaaressa MyPalle ottelun ainoan maalintekopaikan.
Taitava Nathael Ishii loi Pietarsaaressa MyPalle ottelun ainoan maalintekopaikan.

MyPa ei saanut puristettua vieläkään kaivattua Ykkösen avauspistettä sunnuntaina Pietarsaaressa. Koko ensimmäisen puoliajan vahvasti hyökkäyksiä vyöryttänyt kotijoukkue Jaro piti pisteet Perämeren rannikolla numeroin 1–0 (0–0).

MyPalle tappio oli kolmas yhtä monesta pelistä ja se jäi edelleenkin SJK Akatemian kanssa nollakerhoon sarjataulukon pohjalle.

– En tiedä vaikuttiko 15 päivän pelitauko heikkoon esitykseen, mutta nyt pärjäävät ne joukkueet, joiden pelaajat tekivät tosissaan töitä loppukevään koronatauon aikana. Meillä on joukkueessa pelaajia, jotka eivät tällä hetkellä ole 90 minuutin kunnossa. Sen takia joudumme jatkuvasti peluuttamaan ja vaihtamaan kentälle pelaajia toisarvoisille pelipaikoille, tunnusti MyPan päävalmentaja Ilkka Mäkelä.

Ykkösen joukkueista suurin osa on pelannut jo viisi ottelua. MyPan pitkä pelitauko ja verkkaisempi pelitahti johtuu MP- ja KPV-pelien siirtämisestä etäämmälle kauteen.

Kauden heikoin puoliaika

MyPa oli melkoisessa paineessa koko ensimmäisen puoliajan. Jaro pääsi pallon kanssa helposti rangaistusalueen tuntumaan ja pystyi luomaan tilanteita. Maalissa pelannut Tomas Turunen torjui kuitenkin puolenkymmentä varmannäköistä maalintekopaikkaa ja piti MyPan kuivilla.

– Olemme pelanneet kuusi 45-minuuttista ja tämä oli kauden huonoin. Onneksi ei tullut selkäsaunaa ja se oli täysin Turusen maalivahtipelin ansiota. Puolustuspeliämme ei voi kehua millään muotoa, myönsi Mäkelä.

Toisen puoliajan 53. minuutilla Turunen ei enää ehtinyt Severi Kähkösen laukauksen eteen ja Jaro siirtyi 1–0-johtoon.

Pari minuuttia myöhemmin Anthony Olysanya paukutti pallon MyPan maalin ylärimaan, eikä onnistunut seuraavastakaan tilanteesta, jonka MyPan Olli Kähkönen siivosi maaliviivalta maisemaan.

Jalkapallon mystinen puoli

Olemme pelanneet kuusi 45-minuuttista ja tämä oli kauden huonoin. — Ilkka Mäkelä

Toisella puoliajalla MyPa pelasi avausjaksoa suoraviivaisemmin ja vaihdosta tulleet Jussi-Pekka Rämä ja Jari Hassell toivat kovuutta hyökkäyksiin.

– Jalkapallo näytti taas mystisen puolensa. Kun pelasimme huonosti ensimmäisen puoliajan, niin peli oli 0–0. Sitten kun saimme hyvän jakson toisen puoliajan alkuun, niin Jaro teki maalin, ihmetteli Mäkelä.

Jaro kadotti terävyyden ja MyPa pääsi nopeilla hyökkäyksillä kohti Jaron maalia. Vaarallisuus loppui kuitenkin rangaistusboksin rajoille.

Turusen ohella MyPan kokoonpanosta erottui edukseen Nathael Ishii, joka loi vielä yliajalla mainion tasoituspaikan Samuel Lindemanille. Kärkeen lopussa nostettu Lindeman ei kuitenkaan saanut puskettua palloa ottelun ainoan torjunnan tilanteessa tehneen Jaro-vahti Emil Öbergin ohi.

Laitisen loukkaantuminen toi ongelmia

HIFK-laina Vitinhon poissaolo näkyi MyPan keskikentällä. Alakerran ryhmitykseen toi puolestaan lisää ongelmia kokeneen Juuso Laitisen loukkaantuminen jo ensimmäisellä puoliajalla.

MyPa esitteli Pietarsaaressa avauskokoonpanossa uuden pelaajan, kun keskikentällä debytoi 27-vuotias Ismail Mekhalfa.

– Varsinkin eteenpäin pelaamisen valinnat olivat vähän arkoja, mutta pää on nyt avattu, Mäkelä kommentoi.

Kesäkuun puolivälistä asti MyPan harjoitusvahvuudessa mukana ollut Mekhalfa on algerialaisesta nimestään huolimatta Suomen kansalainen.

Kymenlaaksoon Mekhalfa saapui Belgiasta, missä hän pelasi maan kolmannella ja neljännellä sarjatasolla.